Gay chatti homoseksuaaliseen seksifantasia tarinat

Olennaista on se, kanavoidaanko tämä kyltymättömyys oppimiseen, itsensä ylittämiseen ja rakastettavaksi tekemiseen vai muiden kustannuksella hyötymiseen äärettömässä todellisuudessa itsensä tiedostavan olennon itsekeskeisyys on tosiasia, itsekkyys muiden kustannuksella hyötymistä, itserakkaus itsekehitykseen sekä ansionmukaisuuteen pyrkimistä — siis olemista omistamisen sijaan.

Sen lisäksi, ettemme voi olla vuorovaikutuksessa rakentamatta minäkuvaamme, luonnostelemme kuvaa myös ihannekumppanista. Tämä alkaa heti, kun huomaamme toisen sukupuolen kiinnostavan uudella tavalla tai miksei samankin. Kuitenkin samalla tavoin kuin minäkuvaa idealisoidaan, niin ihannekumppaniinkaan ei mahdu virheitä tai puutteita. Ihannekumppani on jotain, jolta uskomme ja toivomme saavamme kaiken haluamamme.

Tässä piilee kuitenkin se ongelma, että jatkuvasti saava on aina jatkuvasti antavaa alempiarvoinen ja tämä tekee väistämättä hallaa omanarvontunnolle. Itsen tiedostava osamme tahtoo ansaita ja sen täytyy ansaita saamansa muussa tapauksessa se pelkää, ja sillä on perusteita pelätä menettävänsä haluamansa — varsinkin ihmissuhteiden kohdalla.

Ihastuneessa tilassa ihmisen motivaatio on yleensä riittävä itsestään idealisoimansa kuvan ylläpitämiseksi varsinkin, kun toinen ihastunut ei katso todellisuutta vaan omaa ihannekuvaansa. Kun ihastus on molemminpuolista, niin tästä alkaa se vaihe, jossa linnut laulaa kauniimmin, luonto on vihreämpää syksyn synkeydessäkin ja ihmisellä on energiaa pyrkiä kohden ihanteitaan - siis ansaitakseen ihannekumppaninsa tavalla, jossa ei tarvitse pelätä muuta kuin kohtaloa ja väistämätöntä niistä kuitenkin lisää toisella kertaa.

Vaikeudet ja haasteet alkavat kaunistelemattoman todellisuuden tullessa päivänvaloon omalla väistämättömällä tavallaan. Kaikissa ihmissuhteissa ongelmia syntyy sitä todennäköisimmin, mitä kauempana toisistaan ihmisten idealisoidut minäkuvat ja todelliset olemukset ovat.

Jossain kohden tämä kuilu käy ylittämättömäksi suurimmankin kevätihastuksen innoittamana ja kevät muuttuu väistämättä kesästä syksyksi ja talveksi. Toisaalta jos muutos ei ole pysyvää eli elämänmittainen pyrkimys oppimiseen ja itsensä ylittämiseen, niin ihastus kulutetaan loppuun ja jätetään taakse kuin susi kalutun lampaan konsanaan.

Jos muutos kuitenkin yltää perusasenteeseen eli rakastavaisten sieluihin, niin silloin kuljetaan itsen rakastamisesta kohti rakastumisen mahdollisuutta. Kynnys ihastumisen ja rakastumisen välillä on se kohta, kun yli puolet toisessa havaitussa perustuu todellisuuteen idealisoidun ihannekumppanin näkemisen sijaan.

Ja jos tämä siirtymä on jaettu eli molemminpuolinen, niin silloin rakastavat tekevät toisistaan parempia eli enemmän rakastamisen arvoisia mikä on tärkeää perustaltaan kyltymättömälle ihmisluonnolle, joka tottuu tiettyyn olemukselliseen tasoon - sekä itsessä että toisessa.

Edelleen jos tuosta "puolesta" eli toisessa havaitusta todellisesta olemuksesta vähintään puolet on jotain rakastettavaa, niin silloin se painaa tavalla, jossa puutteista tulee mahdollisuuksia.

Tämä koskee erityisesti ja ensisijaisesti kuitenkin sitä, miten ihminen näkee itsensä ja kaiken rakkauden perusta onkin itsensä rakastaminen tavalla, jossa puutteista todellakin tulee rikkautta eli mahdollisuuksia: Paradoksaalisesti Jumalan kaltaisella täydellisellä olennolla olisi kaikki edellisestä eikä mitään jälkimmäisestä - mitä tahansa annettavaksi, mutta ei ainuttakaan lahjan kokoista tarvetta.

Juuri tässä on rajallisen epätäydellisen ihmisen ääretön vauraus. Itseään rakastavalle johdonmukainen omanarvontunne on toimintaa ohjaava motiivi. Hän pystyy ottamaan vastaan apua, lahjoja, hyötyä, hyvää, mutta tahtoo antaa vähintään saman verran takaisin. Miettikääpä, mitä tämä tekee esimerkiksi yhteisen kodin hoitamisessa: Edelleen itserakkaista molemmat pyrkivät hankkimaan hyviä tottumuksia eli eivät jätä lautasia, kuppeja tai muutakaan pöytien kulmille, roskia ja vaatteita lattialle, tyhjää vessapaperiholkkia pesukoneen tai käsipesualtaan reunalle jne.

Ei niin, että kaikki siihen pystyisivät, mutta kriittinen massa riittää, koska kaikkein tärkeintä elämän edellytystä eli maata ei voi ilman armeijaa varastaa. Edellä on kuvailtu yksilölähtöisen moraalin perustaa eli asioiden hoitaminen tavalla, josta kenelläkään ei jää perusteita valittaa. Todellisen tyydytyksen tuottaa se, mitä teemme tarpeellisen ja välttämättömän eli pakollisen päälle: Todella rakastettava ei ole se, joka tekee ansiotyönsä sekä velvollisuutensa eli ansaitsee toimeentulonsa ja korjaa jälkensä.

Tällainen on vasta harmiton tai enimmäkseen harmiton. Rakastettavaa on se, joka tekee itsestään jotain kyvykästä ja ihailtavaa. Ja velvollisuuksien jälkeen tärkeintä ei ole se, mitä tekee, vaan se, miten sen tekee, kuten Ella Fitzgerald toteaa: Ja kaikkein paras tuki tähän on kumppani, jolla on sama perusasenne ja pyrkimys ei kuitenkaan liioitteluna eli terveyttä rasittava yliaktiivisuus todellisuuden pakenemisena, vaan sisältäen viisauden pysähtyä nauttimaan siitä, mitä on itsestään tehnyt.

Ja jos seksi on fysiologiaa eli mielihyvää tuottavien osien yhteen hankaamista, niin rakastelu on rakkauden symbolinen ilmaus, jossa ihminen on toisen silmien edessä ilman rihman kiertämää suojanaan.

Ja se tyytyväisyys, joka vapauttaa todelliseen nautintoon on aina pintaa syvempää. Edelleen kauneus on aina jotain kokonaisvaltaista, pintaan ulottuvaa, mutta ei koskaan siihen rajoittuvaa. Ja varokaa kuilua laiskan minäkuvan ja totuuden välillä. Kuten Friedrich Nietzsche kysyi: Tuo viimeinen on itse keksimäni ajatelma. Matka sen ymmärtämiseen on kuitenkin sisältänyt miltei kestämättömän määrän erehdyksiä, surua, tuskaa, ahdistusta, rumuutta — ja eritoten kaikkein lähinnä eli kaiken kokemuksen perustassa, itsessäni.

Vasta nyt ymmärrän Nietzschen ajatuksen, miten yli-ihminen tarvitsee härän niskaa ja enkelin silmää: Tällä matkalla minua on kutsuttu monella nimellä, kuten esimerkiksi paholaisen nähneeksi saarnaajaksi.

Saatankin kuulostaa saarnaavalta, mutta vain koska uskon siihen, mitä kirjoitan. Ei niin, että erehtyisin enää enimmäkseen pitämään perspektiiviäni totuutena — totuus on minulle jotain kuollutta. Uskon siihen, mitä olen ja mahdollisuuksien mereen siitä, mitä voisin olla. Tämä kirjoitus on yksinkertaisesti paras tähän mennessä kokoon saamani näkemys minulle tärkeästä asiasta, rakkaudesta. Ja tämä itseäni kohtaan löytämäni rakkaus mahdollistaa ihastumisen päivästä ja hetkestä toiseen.

Ihastun jokaiseen näkemääni yksilöön, koska näen heissä heijastuksen siitä, mitä minä voisin olla. Kuinka odotankaan sitä päivää, jolloin joku etsii tulevaa kuvaansa minusta. Silloin minulla on jälleen ystävä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Puhumattakaan siitä päivästä, kun kaltaiseni ja ei-kaltaiseni peili herättää halun sisälläni vastaten siihen omallaan.

Tällöin vuosikymmenen odotukseni on viimein ohi ja minulla on päämäärän lisäksi unelma perillisestä ja kuoleman ylittävästä rakkaudesta.

Voi sitä päivää, kun saan Cohentaa tanssitaitoani rakkauden loppuun asti. Sinua on kuitenkin varoitettu: Juuri tämän vuoksi etsin Jaska Jokusen urheaa, muttei uhkarohkeaa unelmaa joka ei kuitenkaan ole voitto, koska peliä nimeltä elämä ei kukaan voi voittaa. Rakkaus on asia, jonka myönteinen mielleyhtymä on kiistaton. Se on myös yleinen ja epämääräinen käsite — erilaisia tulkintoja on lukemattomasti. Jos olet eri mieltä, niin kerro rakkauden oikea määritelmä; tahdon oppia kaiken tuosta jalosta elämänilosta.

Paras tähänastisista kuvauksista on Friedrich Nietzschen kysymys: Sitä ei koskaan ole liikaa kuten ei yksilöitäkään. Varjopuolena rakkauden maineella kaunistellaan myös rumuutta; suurimmat vahingot seuraavat parhaista tarkoitusperissä rakkautta propagandana käyttävät eivät tunnista tekoaan. Nyt tahdon pohtia, onko polyamoria tällainen tapaus. Yleisesti ihmisten olisi hyvä rakastaa jopa itseään ja tarkalleen ottaen siitä lähtien.

Edellä mainitun Nietzschen tulkinnan mielessä tämä ei ole ongelma eikä mikään. Helppoa se ei ole, mutta varmasti vaivan arvoista. Joka tapauksessa maailmassa on lukemattomia rakkauden muotoja, joihin ei sisälly intiimiä tai eroottista kanssakäymistä. Antropologiaa lukeneena tiedän, että länsimaisen ihanteen mukainen romanttinen parisuhde ei ole määrällisesti läheskään suurin eroottisen puolen sisältävä ihmissuhdemuoto.

Uskon seksin tuottavan mielihyvää kaikille ihmisille, mutta useissa kulttuureissa jälkeläisten tuottaminen on vähintään yhtä tärkeää. Kaiken kaikkiaan länsimainen romanttinen parisuhderakkaus on yleistä, mutta ei lähellekään yleisin intiimin rakkauden ilmenemismuoto maailmassa. Nyt pääsemme ensimmäiseen olennaiseen kysymykseen: Ensinnäkään seksi ei määrällisesti laskettuna ole mukana suurimmassa osassa rakkauden piiriin yleisesti liitettävissä ihmissuhteissa.

Kaiken kaikkiaan seksi on leviämässä kuin liukuvoidetahra — onko tämä sitten hyvä asia? Polyamoria on nimenomaan yksi eroottisen rakkauden toimialan laajentamista puolustava ajattelutapa. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin: Olisimmeko valmiita hyveistä nuorimpaan eli rehellisyyteen itsemme ja halujemme suhteen? Mielestäni on kiistämätön fakta, että polyamorian yksilöivä piirre on nimenomaan eroottinen ja intiimi kanssakäyminen useiden suostuvien ja toisistaan tietävien ihmisten kanssa.

Itse en ainakaan keksi mitään muuta pelkästään polyamoriaan kuuluvaa piirrettä. Olen iloinen ja kiitollinen, jos joku näkee vaivan sivistääkseen minua tiedän, että polyamorian piirissä on useita erilaisia tulkintoja, joita en välttämättä tunne.

Rakkaus -käsitteen käyttäminen on propagandaa, jos polyamorian ainoa yksilöivä piirre on seksuaalisen parisuhdemallin korvaaminen verkostolla. Polyamorikot tahtovat antaa kauniin kuvan rakkauden asialla olemista; tosiasiassa he lisäävät vain seksin ja eroottisten suhteiden määrää.

Myös ystävät rakastavat toisiaan, mutta heillä on termi, joka ei suoraan viittaa rakkauteen. Enkä missään nimessä väheksy ystävyyttä: Polyamorian yksilöivä ja muista erottava piirre on erotiikka — asiallisen nimen pitäisi ilmaista tämä.

Tarkoitukseni ei ole korostaa ja mustamaalata polyamorisia suhdetta pelkäksi seksiksi. Kaikkein parasta olisi puhua polyerosistisesta ystävyydestä. Tällöin nimi olisi täsmällinen: Lisäksi käsite ei lingvistisesti viittaa seksiin, vaan kantasanana olevaan antiikin kreikkalaisten Eros-jumalaan köyhyyden ja tarmokkuuden, Poroksen ja Penian lapseen. On mielenkiintoista nähdä saako ajatukseni kannatusta.

Olen hieman skeptinen ihmisten kyvylle olla rehellisiä itselleen. On niin mukava koristella oma elämäntapansa puhtaan positiivisia mielleyhtymiä sisältävällä nimellä. Olen kuitenkin antanut vahvat perusteet omalle terminologialleni.

Toivon näkemykseni tulevan asianmukaisesti kritisoiduksi — keskustelut tällaisista ihmisyyden olennaisista piirteistä on elämäni suola kyllä seksikin maistuisi, mutta preferoin rakastelemista. Lessing totesi, että jos Jumala tarjoaisi toisessa kädessään totuutta ja toisessa totuuden etsintää, niin hän valitsisi jälkimmäisen.

Myös rakkauden kokeminen on sen etsintää. Omistettu rakkaus on ihminen, jonka pakomahdollisuudet on lopullisesti lannistettu — vanha pariskunta, jota yhdistää tuulipukujen lisäksi vain katkeruus toisiaan kohtaan. Jokainen, joka liittää rakkauden omaan elämäntapaansa, astuu tälle kylmälle tielle.

Syventäkää ymmärrystänne ja kokemuksianne järkeä käyttämällä, keskustelemalla ja jakamalla, mutta ymmärtäkää, ettei parhaita asioita omisteta, vaan koetaan. Ja mitä ei voi omistaa, sitä ei myöskään pidä nimetä. Älkää siis tahratko aasia karhupumpulla ja vaan rakastakaa tarunhohtoisesti yksin, kaksin, kolmisin — koskaan uhraamatta rakkautta seksin tähden.

Päivi Räsänen on kenties turhankin voimakkaasti leimautunut "kristillisen suvaitsemattomuuden henkilöitymäksi". Toisaalta, mitä muuta voi odottaa, kun huutaa Raamatun arvoja ja synnintuntoa yhdeltä valtion johtopaikoista? Vapaus on kasvavalle joukolle pyhääkin pyhempi asia, jota ei saa rajoittaa ilman aukottomasti perusteltua totuutta tai todistetta muille aiheutuneesta vahingosta.

Liberalistien onneksi totuus ei ole ihmisen kyvyillä saavutettavissa triviaaleja tosiasioita lukuun ottamatta; samoin Jumalakin pysyy tutkimattomilla teillä ja esitetyt todisteet vähintäänkin monitulkintaisina.

Vapauden kirkko onkin rationalismi-dogmatiikan lapsi, jonka ytimessä ei ole totuus, vaan epäily kaikkia tiedostavia olentoja kohtaan itsestään ihminen ymmärtää, ettei muihinkaan voi luottaa. Tätä epäilyä vastaan tosiasiat, kuten aborttien ja laiminlyötyjen lasten kasvava määrä, eivät ole peruste eikä mikään vastuusta vapaata seksiä vastaan.

HIV on jo melkein parannettavissa, eikä syfiliskään vielä täysin parantumaton. Kristityt taittavat tärkeimmäksi nostamaansa peistä siitä, etteivät samaa sukupuolta olevat yhtyisi, ja että loputkin yhtyisivät vasta heidän aamenensa jälkeen. Eikö olisi tärkeämpää, että ihmiset nautiskelisivat vastuullisesti eli eivät ajaisi kehoaan ja yhteisöään rappiota kohden halvan nautinnon tähden? Kyseessä on todellakin uskovien välinen sota — toiset uskovat kukin omaan pyhiin kirjoituksiinsa ja toiset abstraktiin totuuteen, joka joskus kyllä löydetään.

Yhdet elävät menneisyydessä, toiset tulevaisuudessa ja päivä päivältä harvempi enää tässä päivässä jatkuva nautiskelu ja viihde ovat tietoisuuden irrottamista epämiellyttävistä asioista samoin kuin ajattelun sitominen Jumalan lupaamaan autuuteen.

Myös tieteellä on omat hartaat seuraajansa, jotka näkevät sen ainoana tienä Totuuteen. Tieteen rajallisuutta havainnollistaa kuitenkin se, ettei edes tupakan terveyshaittoja ole todistettu aukottomasti korrelaatio on, mutta kausaalisuus eli Totuus pelaa pokeria Jumalan ja Vapauden kanssa. Ja päivä päivältä harvempi uskoo itseensä. Tosin typeryyttähän se on maailmassa, jossa kuka tahansa riittävän pääoman kasaan haaliva saa vapaasti käyttää rajallisia resursseja, joista meidän kaikkien selviäminen riippuu.

Tämä syy-seuraus —ketju on kausaalisesti todennettavissa, mutta liberalisteilla on aivan liian hauskaa, ovelat liberalistit käärivät voitot edellisten juhlista, eikä muillakaan ole mahdollisuutta oravanpyörästä irtautumiseen jatkuvan talouskasvun maailmassa jo samaan palkkaan tyytyminen on köyhtymistä eli toimeentulorajan lähestymistä.

Ei ihme, että ihmiset sulkevat silmänsä tärkeimmiltä ongelmilta ja keskittyvät ideologisiin kamppailuihin, kuten homoseksuaalisuudesta kiistelemiseen. Uskovat eivät useinkaan tunnu ymmärtävän, että homoseksuaalisuuden ongelma ei niinkään ole homoseksuaalisuus sinänsä, vaan sen mukana kulkeva vapaan seksin aate ja propaganda. He eivät olleet erityisen kiinnostuneita siitä, tyydyttääkö joku tarpeensa naisen vai miehen kanssa paitsi, jos kyseessä on toisen omaisuus: Antiikin ihmisiä kiinnosti olennaisempi kysymys eli se, miksi joku haluaa seksuaalista nautintoa kohtuuttomassa määrin, mikä häiritsee yksilön ja yhteisön elämää tai miksi joku haluaa sitä luonnottoman vähän, mutta tämä ei tainnut monia vaivata.

Kuinka lahjakkaasti kristityt ovatkaan unohtaneet oman Kirjansa, jossa sanotaan, että "Kaikki on luvallista - mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista - mutta kaikki ei rakentavaa. Seksistä tulee yhteiskunnallinen asia vasta silloin, kun se on vastuutonta synnyttäen laiminlyötyjä lapsia ja levittäen sairauksia. Tähän vaikuttaminen ja tämän ehkäiseminen on julkisen viranhaltijan tehtävä ja jopa velvollisuus; tähän Päivi Räsäsellä on kansan myöntämä ministerin mandaatti.

Ministerin asema ja siinä esiintyminen ovat Räsäsen julkisen minän toimialuetta. Räsäsellä on yksityishenkilönä oikeus sananvapauteen, uskonvapauteen ja omien Raamattuun sekä muihin lähteisiin perustuvien näkemystensä esiintuomiseen. Tämä on kuitenkin yksityisen minän toimialuetta. Väärinkäyttääkö Räsänen asemaansa, kun hän antaa yksityisille näkemyksilleen ministerin painoa ja arvovaltaa? Luonnollisesti yleistä ja yksityistä ei voi täysin erottaa, mutta periaatteessa yksityisen minän pitäisi vaieta, siellä minne Räsänen on kutsuttu ministerinä eli siellä, minne hän voi hyvällä omatunnolla mennä eduskunnan taksikortilla.

Asiaa tosin mutkistaa se, että Räsänen edustaa Kristillis-demokraatteja, joiden poliittiseen ohjelmaan hänen Raamattuun perustuvien näkemystensä voidaan katsoa kuuluvan. Kansa on äänestänyt hänet eduskuntaan ainakin osin näitä näkemyksiä ja niiden takana olevia Raamatun oppeja edistämään.

Tosin ministerisalkkujen jakoon kansalla ei ole riittävää valtaa, joten tämän suhteen edellä mainittuun "väärinkäytökseen" on mahdollista vedota. Äänten jakauma eli edustajien määrä tosin ratkaisee puolueiden vaikutusvallan, joten kansalla on välillinen vaikutusmahdollisuus myös ministerivalintaan. Olennaista on kuitenkin se, ettei ihmistä voida täysin jakaa yksityis- ja virkapuoleen, joten yllätyksekseni täytynee todeta: Päivi Räsäsellä on oikeus ilmaista mielipiteensä tavalla, jolla hän on toiminut.

Siitä huolimatta Räsänen olisi voinut valita sanansa paljon viisaammin. Ongelma lienee se, että Räsäsellä on korkein Totuus, jonka päälle ei mahdu ymmärrystä ja viisautta. Suvaitsevaisuus onkin parasta, johon uskovaiset yltävät: Näin käy kaikille uskovaisille ja juuri sen tähden kaikki usko on jokseenkin merkityksetöntä […] Näin puhui Zarathustra.

Mitä luultavimmin siksi, että kunnon uskovainen ei ole kumpaakaan. Kuitenkin kieltämällä suurimmat surut ja menetykset, kieltää myös vastaavat ilot ja saavutukset: Ja voi, kuinka kutistuviksi ne jäävät madonruoassa nimeltä ihminen… Toki on mahdollista, että sielu on kuolematon ja Raamattu totuus, mutta miksi ottaa tämä ajatus elämänsä johtotähdeksi?

Toisaalta ei välitön nautintokaan sen parempaa ole: He juoksevat merkityksettömän seksin perässä ja sitten valittavat, kun se ei merkinnytkään mitään… siis hetken hekuman ja unohduksen ylittävää.

Elämän tarkoitus on iloitseminen, mutta ei tyhjästä iloitseminen; elämä on oppimista ja itsensä tiedostavalla olennolla oppiminen on elämistä. Totuus ei ole ihmisen kyvyillä saavutettavissa, mutta jos ymmärrän useamman perspektiivin johonkin olennaiseen kysymykseen tai asiaan, niin silloin ymmärrän asiaa paremmin. Ja kun ymmärrän riittävästi suunnatakseni elämääni eli tehdäkseni valintoja, niin silloin voidaan puhua viisaudesta.

Kaikkein olennaisimpana valinta ei ole hetkellinen päätös, vaan päätöksen mukaan elämistä ja toisinaan sen pyörtämistä. Tämän vuoksi viisas ei koskaan puhu totuudesta vaan siitä, miten valinta edusti hänen parasta arviotaan jonain ajan hetkenä.

Jopa tiede etenee tällä tavoin: Sokrateen esimerkin mukaisesti viisaus on oman tietämättömyytensä tiedostamista eli juuri sitä, mikä mahdollistaa itsensä kehittämisen, ymmärryksen kasvamisen, oppimisen. Ihminen on perustaltaan kyltymätön olento, mutta jos hän valjastaa tämän oppimiseen, niin silloin kyltymättömyyttä voi hyvällä omatunnolla pitää täydellistymiskyvyn moottorina.

Yksilön lisäksi omaamme täydellistymisen myös lajina eli tieteen, joka kykenee antamaan yksilön täydellistymiseen tarvitsemaa aikaa.

Kaiken ajan käyttäminen lisäajan hankkimiseen on kuitenkin hukkaan heitetty elämä — liika olemattomuuden välttely johtaa elämättömyyteen…. Ihminen ja ihmisyys ovat jotain yleistä eli kaikkien lajiin kuuluvien jakamia. Ihminen on myös ruumiillinen olento ja jaamme samat perustarpeet ravintoon, suojaan, energiaan.

Valitettavan usein jaamme myös kykenemättömyyden kohdata rajallisuutemme. Yhdet ottavat uskonsa perustaksi dogmit, jotka kieltävät sen, mitä he eivät kestä ja toiset hukuttavat ahdistuksensa lähimpiin nautintoihin eli mahdollisimman kauas kärsimyksestä ja kuolemasta. Jos Jumala olisi olemassa, niin kuinka kumpikaan näistä voisi seistä suorin selin hänen edessään? Uskova pidättäytyi maallisen elämän nautinnoista saadakseen äärettömän palkinnon tuonpuoleisessa ja uskoton kielsi tuonpuoleisen voidakseen haalia rajattomasti tässä elämässä — ensimmäinen polvistuu katse lattiassa ja jälkimmäinen vilkuilee pelokkaan epäilevänä kaikkialle.

Minä pyrin elämään elämäni oppien eli itseäni sekä ihmissuhteitani kehittäen. Juuri itseni vuoksi tahdon antaa muille mahdollisuuden samaan, ja olen valmis myös työskentelemään tämän ihanteen eteen: Pyrin lyömään haastajani, mutta heitä kukistamatta, koska tällöin voimme mitellä voimiamme uudelleen.

Kunnioitan eniten niitä, jotka antavat minulle tappioiden myötä kaikkein opettavaisimpia kokemuksia — pyrkimättä kuitenkaan alistamaan tai kukistamaan minua. Olen kuitenkin ihminen eli Winston Churchillin sanoin: Yksilölle täyttä elämää on pyrkimys omalta osaltaan jättää maailmansa hieman parempana kuin sen otti vastaan — ja siihen että hänen jälkeläisillään on muiden kanssa mahdollisuus samaan: Näin pitäisi oppia kuolemaan; eikä pitäisi olla mitään juhlaa, jossa ei sellainen kuoleva pyhittäisi elävien vannomia valoja!

Kuolla näin on parasta; mutta järjestyksessä toinen on tämä: Mutta taistelevan samoin kuin voittajankin vihaama on teidän virnistelevä kuolemanne, joka hiipii luo kuin varas — ja tulee silti herrana […] Näin puhui Zarathustra. Sen sijaan Buddhalaisuuteen oli eräässä elokuvassa liitetty kiehtova ajatus siitä, miten kuoleman portilla kysytään vain kaksi kysymystä: Jos jostain, niin tästä portista tahtoisin päästä sisään, mutta loppujen lopuksi "taivaasta puuttuvat kaikki mielenkiintoiset ihmiset Nietzsche.

Kuolemaa vastaan ihmisillä on lisääntymiskyky, jolla voimme jättää jotain jälkeemme. Se, mitä kukin jättää jälkeensä riippuu ensisijaisesti siitä, miten jälkikasvunsa hoitaa eli millaisen mallin heidän muokkautumiselleen antaa.

Älkäämme siis laiminlyökö tätä etuoikeutta luoda kuva itsestämme, joka aikanaan kapinoi perustaansa vastaan. Älkäämme myöskään vaarantako sitä itseltämme tai muilta halvan ja vastuuttoman nautinnon myötä. Ei myöskään olla ahneita ja haluta ikuista autuutta puhumattakaan eri tavoin elävien kadotuksesta. Juuri erilaiset arvomaailmat tukevat oppimista, uudistumista ja rakkauden täyttämää elämää.

Muistetaan luonnonvarojen rajallisuus, kannetaan oma kortemme työnjaon kekoon ja ollaan johdonmukaisia arvostelmissamme — vedetään oma painomme ja annetaan kaikille mahdollisuus ihmiselämän ytimeen eli oppimiseen. Näin kukaan ei saa mitään ilmaiseksi, mutta kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään. Tunnustakaamme yhteinen materiaalinen perustamme, siirtykäämme yleisestä eli ihmisyydestä yksilölliseen ja tulkaamme yhden toivon lapsiksi: Tämä olkoon kerran suurena keskipäivänä meidän viimeinen tahtomme!

Olen ajoittain leikitellyt ajatuksella ylpeiden heteroiden paraatista: Kaiken kaikkiaan tuntuisi kummalliselta ylpeillä heterouden kaltaisella ominaisuudellaan — kyseessä lienee pääsääntöisesti vain sorrettujen vähemmistöjen oikeus ja joillekin jopa velvollisuus.

Pride-paraatien perusajatus lieneekin siinä, ettei erilaisuutta tarvitse hävetä? Juuri tästä syystä ihmisiä varmasti ilmaantuisi vastustamaan heteroylpeys —paraatia — kaksinapaisessa ajatusmaailmassa heteroiden ylpeyden osoitus olisi ei-heteroiden häpeää… mutta miksi ovi ei heilahda enemmistön suuntaan?

Ei-heterot haluavat useimmiten nähdä seksuaalisuuden synnynnäisenä ominaisuutena, koska silloin se on jotain, mitä ei voi valita. Heterot ja erityisesti uskonnolliset sellaiset puolestaan korostavat seksuaalisuuden valinnaisuutta, koska muuten sen leimaaminen synniksi ja häpeäksi putoaisi samalle asteelle kuin rasistinen suvaitsemattomuus.

Kummallakaan ei ole aukottomia perusteita näkemykselleen, koska perimäämme eli sitä mitä perustamme on ei voi koskaan täysin erottaa kasvatuksen vaikutuksesta ja siitä, mitä itsestämme teemme. Vastasyntynyt lapsi vaikuttaa todellakin tyhjältä taululta, joka ei omaa muuta kuin potentiaalin abstraktioihin eli samankaltaisuuden tunnistamiseen sekä toimintamallien eli rutiinien omaksumiseen sekä tietenkin kyvyn huutaa puutteitaan kunnes lähipiiri ne tunnistaa ja tyydyttää tai kuolema korjaa avuttoman huomaansa.

Itsetiedostus syntyy huomattavasti kasvatuksellisen perusohjelmoinnin jälkeen — kun ensi kertaa tiedostamme itsemme, niin olemme jo melkoinen kokoelma luotetun lähipiirin hyviä sekä huonoja ominaisuuksia ja vaikutuksia. Tässä viitekehyksessä myös perisynnin ajatus käy ymmärrettäväksi: Siis hiekalle ja jopa tyhjän päälle voi rakentaa melkein mitä tahansa. Karl Marx taisi sittenkin olla oikeassa: Ja kyllä, tämä pitää sisällään myös liberalismin demokratia-lapsineen , rationalismin, humanismin, individualismin jne.

Minkä tahansa piirteen, ominaisuuden tai asian nostaminen itseisarvoiseksi eli uskontojen pyhyyttä vastaavaan asemaa on ideologiaa, eikä sellaisena paljonkaan poikkea dogmaattisista uskonnoista. Perusajatus ja —olemus säilyy, vain dogmit vaihtuvat. Ideologisten verhojen suojaamassa salissa piileskelee ukko ylijumala persoonasta ja moraalisista ominaisuuksista riisuttuna: Totuus kumarrusta vaativalla kapitaalilla kirjoitettuna.

Mutta kuinka totuus voisi olla mitään muuta kuin väline, joka vaatii itseisarvon sekä päämäärän ja peräti korkeimman sellaisen kruunua? Ja kuten Jeesus pelasti ne, joille laki oli liian vaativa, todennäköisyys armahtaa totuuden tielle uupuneena polvistuneen. Odotellessa voi sitten viihdyttää itseään kaikella, millä uskaltaa ylpeillä, ja minkä onnistuu kiinni jäämättä itselleen haalia. Te ette vielä olleet etsineet itseänne: Niin tekevät kaikki uskovaiset ja juuri sen tähden kaikki usko on jokseenkin mitätöntä […] Näin puhui Zarathustra.

Edellä kuvattu saattaa kuulostaa tarpeettomalta kiertopolulta ja jaarittelulta. Se kuitenkin esittää perustan nykyiselle ihmistyypille eli emotivistille, joka ottaa muodon vain vastustaessaan jotain. Seksuaalisuuden kaltaiset luokitukset ovat puolestaan enemmän tai vähemmän pysyviä rintamalinjoja eri kategorioiden kautta itsensä identifioivien välillä.

Ja Emile Durkheimin sanoin: Juuri tämä tekee myös synnynnäiseksi väitetyistä ominaisuuksista pyhiä ylpeyden aiheita. Miten muuten voisi perustaa yksilöllisen identiteetin johonkin yleiseen? Seksuaalisuus tulee pintaan kuorolle saarnatessa ja erilaisuutta vastaan taistellessa. On siinä minulla sateenkaari…. Totuus on aurinko, jonka tuijottaminen sokaisee silmämme todelliselta partikulaariselta maailmalta — ja eritoten taaksemme heittämältään varjolta eli uskolta pahuuteen.

Totuuteen sisältyy implisiittisesti kaiken ristiriitaisen eli erilaisen alempiarvoisuus, huonous, pahuus. Jos kiistätte tämän, niin kiistätte Aristoteleen ristiriidan lain ja kaiken johdonmukaisuuden perustan: Luonnollisesti päivittäinen elämä sisältää lukuisia tosiasioita, jotka muuttuvat — kuten äsken satoi, mutta nyt ei enää — mutta totuus on ikuista ja pysyvää tai ainakin homouteensa, heterouteensa tai muuhun olemukselliseen ominaisuuteensa uskovan elämän ja hänet tunteneiden muistojen mittaista.

Hivelemme egoamme mitään vaatimattoman suvaitsevaisuuden ihanteella eli ammumme vasta, mutta välittömästi ja poikkeuksetta, kun vastakkaisessa juoksuhaudassa joku nostaa päätään. Suvaitsevaisuus on vain kaunisteltua sietämistä, johon ei sisälly tippaakaan kuuntelemista, kiinnostusta, luottamusta, rakkautta. Mistä syntyy tarve määrittää itsensä tai joku muu heterona, homona tai minään muunakaan, mihin hänellä ei ollut osaa eikä arpaa — siis ilmeisen eli intiimin suhteen toivomisen ulkopuolella?

Vielä kummallisempaa on nähdä ihminen huonona ja syntisenä jonkin minua koskemattoman piirteen perusteella pahuudesta puhumattakaan. Homoseksuaalisuus loukkaa heteroa vasta, kun sellainen yrittää ärsyttää, kosketella tai raiskata hänet ja päinvastoin. Muussa tapauksessa olen itse vastuussa mielenrauhani horjumisesta. Mitä sitten voi perustellusti sanoa synniksi, vääryydeksi, epäoikeudenmukaisuudeksi? Oma ehdotukseni on se, että kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta toimeentulon ja mielekkään elämän rakentamiseen kohtuullisella työpanoksella.

Eritoten omaan oikeustajuuni ei istu se, miten joillain on ylellisyystuotteita ja —palveluita toisten kamppaillessa hengissä pysyäkseen. Itse asiassa globalisaation tärkein tehtävä on se, ettei toisten työn hedelmistä nauttivien tarvitse kärsiä mukavuutensa orjuuttamien kärsimyksestä toinen maailma on se armeija, joka vaientaa kolmannen huudot.

Suomalaisetkin närkästyivät kun Mehiläinen kiersi veroja konsernin sisäisen lainoituksen avulla, mutta harvaa kiinnostaa, miten valtaosa Euroopassa syödyistä banaaneista tuodaan Jerseyn saaren veroparatiisista niin, ettei tarvitse maksaa veroja todellisiin tuottajamaihin. Ja edellisiä hankkivakin ostanee ensisijaisesti hyvää omatuntoa ja positiivista minäkuvaa. Kuinka meiltä on jäänyt huomaamatta, että epäoikeudenmukaisuutta on myös passiivinen vastaavasta järjestelmästä hyötyminen?

Tämän peittääksemme käymme mielellämme ideologisia kamppailuja, koska emme halua puuttua todellisiin vääryyksiin. Miten vaativaa olisikaan käydä taisteluun, jossa voitto merkitsisi ansaitsemattomista eduistaan luopumista. Mistä on syytä olla ylpeä? Se, mitä ihminen on, ei ole peruste ylpeyteen eikä häpeään — se, mitä olen itsestäni tehnyt, ansaitsee kunnioitusta tai halveksuntaa.

Yksilöllisyys on jotain ainutkertaista, mitä ihminen itse luo ja rakentaa. Sen arvo muille on ensisijaisesti peilinä ja haastajana. Tämä yltää kuitenkin ihmisyyden ytimeen eli itsensä jatkuvaan ylittämiseen: Miten vähän me länsimaalaiset olemmekaan itsestämme tehneet kaikella sillä, minkä olemme puolustuskyvyttömiltä vieneet.

Tässä riittää häpeää jo vaikka riisto unohdettaisiinkin. Onko ihme, ettei nykyihminen osaa edes halveksia itseään, rakastamisesta puhumattakaan. Me kuvittelemme olevamme rationaalisia toimijoita, mutta todellisuudessa olemme rationalisoivia eläimiä. Miten ihmeessä kehtaamme kutsua itseämme yksilöiksi ja samalla keskittää elämämme rahassa eli kaikkein yleisimmässä mitattavan ympärille? Toimeentulo on perusta kaikelle elämälle eli myös hyvälle elämälle, mutta miten kauas taakse tuo raja onkaan jäänyt — eikä meillä silti useinkaan ole aikaa ja energiaa itsemme työstämiseen itseämme varten maalarit, näyttelijät, muusikot, urheilijat jne.

Tarvitsemme kasvavan määrän viihdettä, jotta emme näkisi itseämme. Silloin harvoin, kun rationaalisuutemme herää ja kohdistuu muihin, niin pyrimme joko hyväksikäyttämään tai epäilemään heitä.

Näistä hyöty eli ensimmäinen on itsestäänselvyys; epäilyllä puolestaan oikeutamme mitääntekemättömyytemme tai tarkemmin sanottuna, että teemme vain sen, mikä on pakko. Ja koska maapallon resurssit ovat rajalliset, niin pakkomme sen kuin kasvaa — liberalistinen talousihanne on todellakin raskain kahle kuka tahansa riittävän pääoman omaava saa kuluttaa rajallisia resursseja, joita kaikki tarvitsevat hengissä pysyäkseen. Rousseau oli todellakin oikeassa: Rajallisista myös selviytymisen vaatimista resursseista kilpailtaessa yksityisomaisuuden haaliminen kiinni jäämättä ja kaikilla uskaltamillaan keinoilla on erinomaisuutta.

Ylpeilemme synnynnäisiksi katsomillamme ominaisuuksilla ja rahassa mitattavilla saavutuksilla, koska mitään muuta meillä ei ole. Luulemme olevamme yksilöitä, puhumme ihmisen itseisarvosta ja samalle teemme itsestämme pelkkiä luomiskyvyttömiä välineitä. Toisin sanoen taannumme takaisin eläimeksi, joka puhuu mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi perustellakseen etuoikeuksia, joita ei ikinä toisille sallisi, ja joiden tavoittelemisesta heitä halveksisi ja olisi itse vihainen, kun ei keksinyt kyseistä petosta ensin.

Mitä jos pyrkisimme antamaan kaikille mahdollisuuden toimeentuloon, itsensä kehittämiseen ja meidän haastamiseemme? Tehdään myös arkisesta maailmasta itseään sekä muita rakastavien, erilaisuutta arvostavien ja siitä kiinnostuneiden yksilöiden asuinpaikka. Tuotetaan tarvittava ja kamppaillaan edelleen, mutta itseämme vahvistaaksemme, eikä toisten alistamiseksi ja monopolin saavuttamiseksi. Pyrkikäämme lyömään vastaamme asettuvat heitä kukistamatta ja kunnioittaen, koska tällöin he tahtovat oppia ja voivat palata vahvempina meitä haastamaan.

Parhaat haastajat tarjoavat myös tappioita eli niitä kaikkein opettavaisimpia kokemuksia — ja tekevät sen vuorostaan meitä kukistamatta.

Muistakaamme myös kaiken tämän keskellä pysähtyä nauttimaan siitä, mitä olemme saavuttaneet:. Seisoa rennoin lihaksin ja valjastamattomin tahdoin — se on teille yleville kaikkein haastavinta. Tiedän teidät kykeneviksi mihin tahansa pahuuteen ja siksi odotan teiltä vain hyvää. Olkoon hyvyys itsenne ylittämisistä viimeisin ja vaativin […] Näin puhui Zarathustra.

Ihminen on… me todellakin olemme luomakunnan kruunu - emme Jumalan vaan itsemme luomina, koska tiedostamme itsemme, ja ennen kaikkea, koska kykenemme kirjoittamaan omaa luontoamme: Kuinka paljon teemmekään asioita tottumuksen voimalla ilman tietoisen mielen huomiota — tavalla, joka vapauttaa mielemme rakentamaan ja luomaan uutta.

Valitettavan usein ihmisen kaksinainen oleminen kehona ja mielenä vapauttaa kantajansa vain vastuusta: Siksi on niin helppoa päästää itsensä muita helpommalla. Toisten jälkiin törmääminen ja niiden siivoaminen ärsyttävät, mutta kuinka usein ja järjestelmällisesti katsomme taaksemme? Kengänpohjaan tarttunut purukumi tai koirankakka raivostuttaa, mutta missä ovat omat ksylitolille ja lemmikkiemme jätökset? Oma välinpitämättömyytemme yksinkertaisesti helpottaa ja toisten vastaava haittaa elämäämme.

Välinpitämättömyyden helppous loppuu, kun joku pysäyttää toimintamme ja kritisoi meitä. Ilkeäähän tällainen mielen pahoittaminen on, vaikka se tapahtuisi aiheesta, koska toinen valittaa pikkuasioista aina, kun olen muutenkin väsynyt ja stressaantunut.

Erityisesti saman katon alla asuvat tuntuvat törmäävän jatkuvasti tyhjiin vessapaperirulliin, kuppeihin pöytien kulmilla, lattialla lojuviin vaatteisiin ja kaikkeen muuhun vakavaan… sekä erityisesti siihen, ettei mikään vaiva ole liian suuri, sen perustelemiseksi, miksi oli oikeus ja järkevää toimia, kuten toimin. Yksittäisten juttujen sijaan tässä vastustetaan kuitenkin muutosta, joka onkin yksi vaativimmista asioista. Aikuinen kehtaa harvemmin käyttää edellistä ainakaan selvin päin , ja koska ennakoi, ettei se hyödytä.

Vinku-vänkä-rationalisoinnit sen sijaan ovat jokaisen parisuhteen ylimääräinen sydämen hehkun pysäyttävä suola. Voisiko korkeaa avioeroastetta selittää se, miten pyrimme miellyttämään, kun haluamme toisiamme ja toisiin totuttuamme paljastamme todellisen olemuksemme? Ihminen kuvittelee olevansa rationaalinen toimija, mutta nykymaailmaa ja —ihmistä katsoessa, voisi kuvitella, ettei johdonmukaisuus kuulu rationaalisuuteen.

Emme todellakaan ole sitä, mitä ajattelemme, mutta tietoisuutemme valitsemat kohteet määrittävät sitä, miksi tulemme. Tässä myös valitsematta jättäminen on valitsemista, koska silloin annamme mukavuutta ja turvallisuutta ylikorostavan eläinluontomme hallita. Kuinka rajoittunut onkaan se, jonka tietoisuuteen ei mahdu muuta kuin välittömän mielihyvän kohteet sekä raha edellisten ja turvallisuuden edustajana? Ja kuitenkin halu on se dynaaminen keskus, joka pohjimmiltaan liikuttaa ihmistä - teemme yleensä mitään, koska haluamme jotain.

Pelkkä halu riittää elämään, mutta hyvä elämä vaatii tahtoa eli itsensä tiedostavaa halua. Ilman tahtoa rationaalisesta toimijasta tulee pelkkä rationalisoiva eläin… halujensa orjuuttama olento ylistää vapautta, koska sen alle sopii mikä tahansa ja eritoten mikä häntä milloinkin sattuu miellyttämään:. Kaikki olennot ovat tähän asti luoneet jotakin itseään korkeampaa; ja tekö tahdotte olla tämän suuren vuoksen pakovesi ja ennemmin taantua vaikka eläimeksi, kuin voittaa ihmisen?

Mikä on apina ihmiselle? Naurun ja tuskallisen häpeän aihe. Ja juuri se pitää ihmisen olla yli-ihmiselle: Te olette kulkeneet tien madosta ihmiseen, ja paljon teissä on vielä matoa. Te olitte ennen apinoita, ja ihminen on vielä apinampi kuin mikään apina. Mutta joka teistä on viisain, sekin on vain kasvin ja aaveen ristiriita ja sekasikiö. Mutta käskenkö minä teitä muuttua aaveiksi tai kasveiksi? Nykyihminen on rikkakasvi, joka yrittää levittää juurensa kaikkialle ja pyrkii kuihduttamaan ne, joita ei saa omia haluaan palvelemaan.

Törmätessään kaltaisekseen ihminen muuttuu aaveeksi, joka puhuu mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi perustellakseen, miksi hänelle on oikeus kaikkeen siihen, mitä ei ikinä sallisi muille. Hän halveksii muita heidän teoistaan sekä käyttämistään keinoista ja kadehtii, ettei itse keksinyt hyötyä niistä ensin. Eikö markkinatalous-kapitalismin hyve eli tehokkuus ole yksilönäkökulmasta juuri mahdollisimman paljon haalimista mahdollisimman vähällä vaivalla?

Ja paras on se finanssikapitalisti , joka saa itselleen eniten muiden keräämistä hedelmistä tuottamatta oikeasti mitään, mahdollista vahinkoa lukuun ottamatta. Toiseksi paras on se, joka ostaa tuotteen, mistä halvimmalla saa, eikä säästä kuluja saadakseen sen näyttämään erinomaiselta — ainoa nyky-yhteiskunnan hyväksymä hyvyys on etäisyys osto- ja myyntihinnan välillä toisin sanoen markkinointi on paskan kiillottamista.

Ja järjen näkökulmasta luottamus on aina epävarmalla muuttujalla laskemista; suurin epäilys on järkevyyttä ja tällöin erehdys kääntyy omaksi voitoksi. Omat vääryydet puolestaan hautautuvat helposti juuri niiden tuottaman hyödyn alle — vain kiinni jäämisestä rangaistaan. Valtaväestölle tehokkuus on palkan nostamista minimityöpanoksella ja ahkerien optio on kohtuuttomat voitot. Olemme rakentaneet maailman, jossa luottamus on typeryyttä: Raha kun edustaa oikeutta käyttää maapallon rajallisia resursseja ja suhteessa näihin hengissä pysymisen edellytyksiin kaikki ihmiset ovat ennakoitavia — lukuun ottamatta riittävään epätoivoon ajettuja terroristeja eli susia, joiden synnyttämällä pelolla loppu lauma saadaan pysymään nätisti kerittävänä.

Miten on mahdollista, että valtaväestö uskoo lampaanomaisesti ikuisen talouskasvun autuuteen? Kuka muu hyötyy kiihtyvästä rahankierrosta, paitsi verotusoikeuden omaavat valtiot sekä ne, joilla on mahdollisuus kerätä voittoa ja korkoa sijoittamalleen pääomalle? Nykyinen järjestelmä on optimoitu tuottamaan lisää rahaa niille, joilla sitä jo alun perin oli enemmän kuin he tarvitsivat.

Tästä syystä ihmiset haalivat kaikin uskaltaminsa keinoin rahassa mitattavaa omaisuutta ennen kuin muut yksityistävät sen. EU kaataa satoja miljardeja Kankkulan kaivoon ylläpitääkseen uskoa euron arvoon. Itse kuljen heteroalueen vasemmalla reunalla, eli aikalailla olen kallellaan homon puolelle. Fantasianikin sen jo paljastaa.

Se nimittäin on sellainen, että jonakin päivänä joku riski kaveri saisi päähänsä kokeilla, että saisiko hän minut piiskattua. Vastaan saisin pistää niin paljon kuin pystyn, mutta kaveri saisi olla sen verran voimissaan, että häviäisin matsin.

Minullakin on fantasioita joissa harrastan seksiä miehen kanssa ja olen myös kiinnostunut piiskaamisesta ottavana osapuolena. Minulla ei vain ole koskaan tullut mieleenkään haluavani piiskaa mieheltä vaan aina naiselta.

Kaipaan dominaa jonka kanssa suhteessa olisi romanttinenkin puoli. Mikä sen parempaa kuin nukahtaa väsyneenä ja tyydytyksen saaneena dominansa viereen ankaran piiskauksen jälkeen takapuoli viiruilla kuumottaen. Päättelenkin edellisen kirjoittajan olevan kaappihomo eikä mikään "vasemman laidan hetero". Mutta eihän homoudessa toki mitään pahaa ole.

Aika terävää, mutta mitä eroa siinä on, että harrastaa seksiä miehen kanssa tai ottaa mieheltä piiskat. Paitsi, että tuo seksi taitaa olla enemmän homoa. Ihan kuin Raippausta pitäisi pyöräyttää astetta, että asiat olisivat oikein päin. Järkevältä tuntuu seksi naisen kanssa. Mutta jos raipauksesta puhutaan, niin kyllä miehen suorittamana se on vaikuttavampi monella tapaa. Jos antajalla on asennetta ja voimaa tarpeeksi Miehillä useammin on.

Joskus jos onni suosii, niin sitä voi saada oikean selkäsaunan, olipa sen tilannut tai ei, silloin ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka pirusti joillekin jätkille on siunaantunut voimaa. No tää on taas tällaisia asioita että vois sanoa että "daah? Kuten kaikissa muissakin asioissa. Ei se ehkä noin helposti mene, tuskinpa toivot tulevasi siepatuksi Venäjälle tai ammutuksi sodassa. Paljon on kokemattomia asioita eikä niistä fantasioida.

Itse unelmoin että joku tuhti rekkakuski runkkaa kanssani levähdysalueella. Miehekäs isovatsainen rahtari työvaatteissa kalu kädessä. Ai niitä ihania saunailtoja! Vielä kun tietäis miten pääsisin ees vähän pidemmälle! Oon 50v mies ja itsellä kävi niin,että 20 vuotias poika silloin työkaveri tuli saunaillassa itse ehdottamaan sexiä kanssani. Tietysti suostuin ja siitä alkoi noin vuoden pituinen suhde. No se päättyi siihen,kun kaveri muutti USA: Jos hänellä on vähänkin haluja sinua kohtaan,niin eiköhän jotain tapahdu.

Pelkää kielteistä vastausta ja varsinkin leimautumista. Ei se mitään 9. Jotkut haluaa ihan vaan tukehtua toisen jalkojen väliin; http: Haaveileeko kukaan saavansa joltukin julkisuuden henkilöltä piiskaa? Kukahan mahtaisi olla sopiva piiskanheiluttaja? Minä fantasioin harrastavani seksiä liikuntaopettajani kanssa, kun olin ylä-asteella, hänellä oli upea vartalo ja komea kalu.

Opettaja kuljeskeli usein, oppilaiden pesuhuoneen puolella nakuna, kun hän kertoi seuraavan tunnin ohjelmasta. Silloin sain ihailla hänen vartaloaan ja kaluaan. Myöhemmin fantasioin, että vanhemmat miehet ottaisivat minut autonsa kyytiin ja käyttäisivät minua hyväkseen. Nyt vanhempana fantasioin, että voisin pitää hyvänä jotakin nuorempaa miestä tai poikaa. Olen aina haaveillut saavani sellaiselta isokaluiselta ja todella lihaksikkaalta mieheltä piiskaa.

Samoin - haluaisin kesäduuniin, kunnon kokoisen rekkamiehen repsikaksi. Kundi olis kingi ja aina kun töppäilisin, vetäs rekan tienviereen ja saisin kunnolla tuoretta koivuraippaa tai remmiä, paljaille persuksille ja reisille. Siinä ei vikinät tai anelut auttaisi Sub koulutuksesta olisin myös kiinnostunut, sopivaa kouluttajaa vain ei tunnu löytyvän.

Mistähän noita hommia olisi parasta alkaa kysellä? Minua kiinnostaa onko edes mahdollista, että joku mies itsekseen toisen aikuisen miehen pystyisi tuolla tavalla piiskaamaan. En muista koskaan kuulleeni, että joku olisi tuunustanut saanneensa joltakulta oikean selkäsaunan aikuisena.

Ihan vaan sillei,että kiva ja kovakaluinen mies tulis ja panis mua hellästi takaapäin. Ai niin, sen täytys tietysti olla gay, joka osaa käsitellä miehiä. Kyllähän bissekin jutun hallitsee, pääasia ettei mikään runttaaja-tyyppi: Joo, mut mun fantasia onkin, et se on gay. Joskus nää fantasiat vois toteutuakin Kerran yks kaveri ehdotteli jotain gay sadomasoa kun olen kai ulkonaisesti tuollasen TOP-tyypin näkönen. Ei vois olla kauempaa totuudesta.

...

YLE PUHE NETISSÄ GAY SATAKUNNAN KANSA MOBIILI

Vain näin voimme pienimmällä vaivalla saada hyvänä pitämäämme ja nähdä itsemme vähemmän antavana edelleen toista parempana — siis vähintään toisen ansaitsevana tavalla, jossa tämän saa pitää ja mieluiten ylemmyydellä, jossa toisen voi miltei omistaa mikä vaatii kuitenkin epätodellista arvoeroa ja kääntyy vähintäänkin tyytymiseksi sekä kysymykseksi: Aika terävää, mutta mitä eroa siinä on, että harrastaa seksiä miehen kanssa tai ottaa mieheltä piiskat. Olis vaan kiva mies joka gay chatti homoseksuaaliseen seksifantasia tarinat mut hellyydellä ja taidolla, jotta olisin sitten oikein valmis ottamaan hänet sisääni. Mutta tässä tulee Linnunradan käsikirjan alkua liftareille: Minulla ei vain ole koskaan tullut mieleenkään haluavani piiskaa mieheltä vaan aina naiselta. Omat vääryydet puolestaan hautautuvat helposti juuri niiden tuottaman hyödyn alle — vain kiinni jäämisestä rangaistaan. kesäkuu Kypsä vittua livenä venla anaali tarinat seksi hypnoosi paneminen piian pillu Ilmaisia gay videoita porno chat, 24 Posti Intiimi Hierontaa, marraskuu Seksi kypsä nainen seksi alastonkuva homoseksuaalit naturistit youtube. marraskuu Pimpin hoito-ohjeita pimpin pesu ennen ja poika seksi tarinat erotiikka videos 19v. oma Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa .. city chat puuma nainen deitti kokemuksia thai massage helsinki gay. huhtikuu Ne porno tarinat aikuisen naisen pillu toon helsinki varma orgasmi ilmainen sex work net seksi ilmaiseksi ilmaiset treffipalstat gay chat suomi.

KÄYTETYT PIKKUHOUSUT SEKSI GAY TREFFEILLE