Rakkaushoroskooppi me naiset seksi homoseksuaaliseen caht

Mä en edes voi käsittää miten paljon koko aika on kaikenlaista. Huomasin äsken, että olen jo kesäkuussa saanut sähköisen postin, joka oli - varmaan onneksi - jäänyt multa huomaamatta. Siinä viestissä taas joku onnenonkija houkutteli mua johonkin Italiaan restauroimaan vanhaa viinitilaa ja hohhoijaa. No, ei se ihan noin mennyt mut kuitenkin. Olisi toki ihanaa kahvitella, mutta mahtaneekohan tuo nyt ihan realistinen unelma olla.. Mietin minkälaisissa ja minkä värisissä Hän haluaisi nukkua Näen hänet jo mielessäni kahvittelemassa aamuisin..

Olin jo untenmailla mutten aviovuoteessa. Eikä me edes olla naimisissa. Onko avoliitossa olevilla sitten avovuode, siis jos on yhteinen peti, en tiedä? No joka tapauksessa, ihan yksinäni, omassa sängyssäni nukuin, niinkuin muinakin öinä.

Mä en tykkää äänekkäästi kuorsaavista ihmisistä ja nukun muutenkin mieluusti yksin. Oon niin tottunut siihen. Mulla auttaa se kun ihastuksen kohdetta ei näy eikä kuulu. Ei ole silloin niin paljon mielessä. Kuule varjoseni, yritin tiirailla hymiöviestejäsi, mutta en keksinyt niistä mitään viestiä. Taisi olla liian kryptinen viesti meikäläiselle. Onnistuisinpa, ja olisipa Ihana Nainen maaliviivan takana syliin ja suukkoihin hukuttamassa.

Tänään muuten mietin jossain kiireiden välissä Ihanan Naisen kanssa suutelemista. Mietin kestäisikö hän sellaisia pusuhyökkäyksiä, joita minä tapaan tehdä.

Tai haluaisiko hän herätä siihen, kun suihkauttelen satakunta pikkupusua niskan, hatioiden, hiusrajan ja korvauntausten tuntumaan. Voih, yleensä minä en pidä laisinkaan liian hyökkäävästä tai tyrkystä lähestymistavasta, mutta Hän on toki tässä asiassa poikkeus ja oikein paljon tykkäisin jos Hän kietoisi minut syylinsä suukkojen kera Minusta on ihanaa kun vielä välillä kokee ihastumisen tunteita: Tulee siitä parisuhteeseenkin kipinää lisää kun on romanttiset ajatukset mielessä.

Treffit-palstalla on supersöpö tyttö jolle todellakin flirttaisin Qruiserissa jos en olisi a varattu, b kaapissa. Mua alkaa jo kyllästyttää nää ihastushommat. Vaik toisaalta ne tunteet ihania onkin. Äläs nyt vielä kyllästy. Vaikka kyllä muakin säännöllisin väliajoin kyllästyttää. Tää on niin psyykkistä touhua tällainen etäihastelu, vaikka vähän flirttiä onkin ollut ilmassa. Miten sä muuten pystyt parisuhteessasi salaamaan vai salaatko? Siis muistelen sun esimerkiksi kesällä olleen aika vahvoissa fiiliksissä, kun otit yhteyttä tähän yhteen naiseen.

Että eikö sun siippa pistä moisia merkille ja ihmettele sun mielialoja? Nehän on usein aika tarkkasilmäisiä. Vai syötätkö sä niille jotain paksua pajunköyttä? Ans mä muuten kerron yhren jutun. Mä treffailin joskus yhtä miestä. Välimatkaa oli muistaakseni jotain km. Normaalisti olisin pitänyt sitä melkoisena esteenä, mutta tällä kerralla halusin tutkia, mikä tyyppi siellä on.

No, me tavattiin ensin mun kaupungissa päiväsaikaan useamman tunnin verran. Ei mua ihan sytyttänyt, muttei ällöttänytkään, joten päästin jatkoon. En muista tarkkaan, miten homma eteni, mutta me tapailtiin siinä sitten useampia kertoja muutamien kuukausien aikana. Ihmettelin kun tällä tyypillä ei mitenkään testosteronit leiskunut, eikä ollut mitenkään fyysisesti innokkaan oloinen. Jossain vaiheessa me kuitenkin suudeltiin ja se oli kyllä elämäni huonointa suutelua.

Hän on ainoa ihminen, josta voin rehellisesti sanoa, että hän ei todellakaan osannut suudella. No, jossain vaiheessa päästiin vielä fyysisemmälle tasolle ja voi hyvät hyssykät sentään. Ihan onnetonta se oli. No, ei siitä sen enempää. Kun suhde alkoi vedellä siinä sitten viimeisiään, niin tämä miekkonen ehdotti, että tulisiko sellainen kaveruuteen perustuva suhde kyseeseen.

Jo aiemmin hän oli kertonut omista vanhemmistaan, jotka nukkuivat eri sängyissä ja huoneissa. Taisin jopa parkaista siinä vaiheessa. Niin mahdoton ajatus se oli. Jälkikäteen olen kuitenkin miettinyt, että on jollain tavalla jännittävää, että jotkut ihmiset todellakin ajattelevat tuolla tavalla.

Siis että kaveruuteen perustuva suhde olisi jotain, mitä he haluaisivat. Minulle yksin asuminen on ehdottomasti parempi ratkaisu kuin kaverisuhde, josta puuttuu fyysinen puoli. Yksi hyvistä ystävistäni etsi aikoinaan kovasti puolisoa ja hän olisi halunnut jälkikasvuakin, mutta ei löytänyt sellaista naista siihen puuhaan.

Vaimon hän kuitenkin löysi, mutta nyttemmin he elelevät kuulemma kämppäkaverielämää, josta myös fyysinen puoli puuttuu. Ystävä sanoi hiljattain, että jos ero tulisi, niin hän kyllä eläisi jatkossa yksinään. Olen siis miettinyt, että tuntuu olevan yleistä tuo seksin ja jopa siihen päälle hellyydenkin puuttuminen suhteista. Kuitenkin ihmiset monesti tuntuvat haluavan parisuhteisiin - vaikka ne olisivat kaverisuhteita.

Onko se vaan sosiaalista painetta? Vai lapsiako ihmiset haluavat ja lastenkasvatuskumppanin? Vai pelkäävätkö he yksinäisyyttä? Vai onko kyse taloudellisista asioista? Nyt on kuitenkin perjantai, mikä on ihan kiva juttu!

Tänään olisi ollut hyvä ilta loikoilla oman rakkaan kanssa vaikka sohvalla ja katsoa joku kiva leffa sylitysten. Harmi ettei sekään haave nyt toteutunut. Mutten mä näistä ihastushommista ole kotona kertonut. Sanotaan myös, että tieto lisää tuskaa. Muun muassa sitä, millaista parisuhdemallia tässä jälkikasvulle annetaan. Mun vanhemmilla on ollut hyvinkin onnellinen ja rakastava avioliitto. Mieheni ja mun suhteesta puuttuu siis fyysinen läheisyys.

Arki kuitenkin menee ja soljuu kohtalaisesti. Riidellään toki, epätasaisin väliajoin, muttei sekään mene fyysiseksi. Niinkuin aiemmin kerroin, mulla on ollut suhteita vain miesten kanssa.

Tämä nykyinen on pisin suhde. Edelliset ovat päättyneet mikä mihinkin, ei yksikään kuitenkaan suurempaan sotaan. Piristäähän se toisaalta omaa mielialaa. Mutta ainakin mulla on tullut ihastusjutuista myös sitä negafiilistä. Että mikä nyt sitten olisi parempi. En voi taaskaan nukahtaa ennenkuin kysyn.

Ajatteletko sä Höpsööntynyt, että voisit olla tulevaisuudessa vielä suhteessa miehen kanssa? Vai onko nainen ehdoton valinta? Niin, vai onko Ihana Nainen ainut vaihtoehto, kenet enää huolit? Hohhoijaa, se on taas varjo käynyt täällä tänään klo Pahoittelen kovasti EoEt ja harkitsen niitä muita vaihtoehtoja.

Omat ajatukset ovat harhailleet ristiin rastiin, joten rehellisin vastaus olisi, että mä en tiedä. Koen kuitenkin, että mä olen enemmän miehiin kuin naisiin päin. Tosi usein mulle kuitenkin iski vastaan sellainen "yök, isot tissit, "yök, vahva ja pahanhajuinen hajuvesi", "yök, ortorektikko" tms.

Naisten osalta olen ollut jostain syystä ehdottomampi, valikoivampi jne. En tiedä mistä se johtuu? Onko se ollut jotain oman bisseyden kieltämistä? Tottumattomuutta ajattelemaan naisia romanttisen ihastuksen kohteina? Ihanaan Naiseen ihastumisessa on varmaan ollut kaksi tärkeää juttua, vaikka ne eivät olekaan olleet ne asiat, joihin olen hänessä eniten ihastunut.

Tässä viime kuukausien aikana asioita pohtiessani olen miettinyt tulleeni entistäkin valikoivammaksi miesten suhteen. Inhoan esimerkiksi bodareita, anorektikkoja ja uusimman muodin seuraajia. En arvosta kyllä runsasta ylipainoa tai ns. Ehkä lisääntynyt valikoivuus miesten suhteen on seurausta siitä, että naisten joukossa on kuitenkin tietty prosentti porukkaa, joihin saatan hyvinkin haksahtaa.

Ehkä siis olen löytänyt Ihanan Naisen avulla oman naistyyppini? Aiemmin olen kylläkin paheksunut sitä, kun lesbojen keskuudessakin etsitään kumppania tosi kapeilla ja usein vieläpä ainoastaan ulkoisilla kriteereillä. Jollain tasolla tiedän myös, että jos eteen sattuisi muuten tosi kiva kissa, jolla nyt sattuisi olemaan pitkät hiukset, mekko, meikkiä, korkokengät, D-kupin rinnat tai tekokynnet, niin ei se juttu sellaisiin asioihin kaatuisi.

Kyllä se persoona on kuitenkin se tärkein juttu. Eli pitkän sepustuksen jälkeen vastaan, että nainen ei olisi missään nimessä ehdoton juttu tulevaisuudessa. Ajattelen naisen olevan jopa se epätodennäköisempi vaihtoehto minulle.

Kuten jo sanoin, Ihana Nainen edustaa merkillistä poikkeusta ihastusteni joukossa. Hänessä on kuitenkin tosi paljon yhtäläisyyksiä eksieni miehiä kaikki kanssa, jos niitä alkaa pohtia. Kyllä minä huolisin muitakin kuin Ihanan Naisen, mutta en vielä Kun aloin kirjoittaa Höpsööntynyt-nimimerkillä, en vielä pitänyt itseäni biseksuaalina. Ajattelin höpsööntyneeni hetkellisesti hassusta jutusta. Aivan kuin olisin ihastunut esim. En uskonut ihastukseni kestävän kauaakaan. Tuntuu kuin niistä ajatuksista olisi kulunut ikuisuus!

Se tapahtui kuitenkin tämän vuoden toukokuussa. Todettakoon, että aikoinaan, kun tunnistin itsessäni jotain ihastumisia naispuolisiin ihmisiin, hätkähdin pohtimaan, olenko lesbo vai hetero. Jännää etten silloin huomioinut lainkaan biseksuaalisuuden mahdollisuutta! Juttelin silloin asiasta yhden itseäni vanhemman lesbon kanssa.

Hänkään ei sanonut, että kahden "ääripään" välillä on myös se kolmas vaihtoehto. Niin, ei mullakaan ole varmaa käsitystä siitä, kumpaan sukupuoleen kallistuisin, jos joskus vielä suhteeseen lähtisin. Ehkä mä olen jotenkin siis kallistumassa siihen suuntaan. Jos mä mietin sitä, kumpaa sukupuolta enemmän tiiraan kaupungilla mennessäni, niin vastaus on naisia.

Naiset on mun mielestä pääsääntöisesti kauniimpia kuin miehet. Mun tutka on kuitenkin aika vanhaa vuosimallia, niin siihen ei ole täysin luottaminen. Eli kovin isoista rahoista ei kannata vetoa kuitenkaan lyödä.

Toisaalta mä en tykkää hirveästi myöskään toisesta ääripäästä eli juurikin näistä tekokynsi, tekotissi, tekoripsi, töröhuuli, kilo pakkelia -tyypeistä. Tykkään kovasti ihmisistä, joilla on roimasti huumorintajua, tilannetajua ja vähintäänkin suhteellisen hyvät käytöstavat.

Inhoan ylimielisiä, itserakkaita ja erityisesti työpaikalla juoruavia ihmisiä. Sanoisin, että luonne on se, mikä mulle eniten merkkaa. Kuten kerroin, suhteissa olen ollut vain miesten kanssa. En ole koskaan edes vakavissani ajatellut, että hakisin naisista seurustelukumppania. Jollain tavalla se kuitenkin hieman kutkuttaa nykyisin mieltä. Jotenkin ajattelen, että se on asia, jota pitäisi kokeilla vielä tämän elämän aikana. Jos kaveripusuja ei lasketa enkä laske niin suudellut olen tasan yhden kerran naisen kanssa.

Mutta hei, jos tämä "tyyppi" sattuisi täällä palstoilla piipahtelemaan ja olemaan niin hyvämuistinen, että näin vanhan tapahtuman muistaa, niin yhteyttä saa mieluusti ottaa. Mä olen kanssa miettinyt tuota, että kumpaa sukupuolta tiiraan kaupungilla tai muualla. Yksi oikea vastaus olisi, että en mä tiiraa kumpaakaan!

Mulle käy usein ihastuessani niin, että mulle muodostuu eräänlaiset korva- ja silmälaput päälle. Se oma ihastus vaan täyttää mielen niin kokonaan, ettei sinne mahdu mitään eikä ketään muuta. Toisaalta ei se nyt ihan niinkään mene. Kun oleskelen julkisilla paikoilla vähän enemmän aikaa viettäen esim. Yleensä he ovat miehiä - ehkä ns. Käytännössä en yleensä oikein tunnista kuin niitä selkeimpiä eli maskuliinisempia tapauksia.

Yksi turhauttava asia muut on kakarat! En hirveästi tsiigaile itseäni nuorempia enkä vanhempiakaan ihmisiä sillä tavalla seksuaalisromanttisessa mielessä. No, se porukkahan usein kulkee vaunujen, rattaiden ja kakaroiden kanssa.

Tällä hetkellä en jotenkin ole tippaakaan kiinnostunut lapsista - etenkään jos niistä lähtee yhtään desibeliä. Siispä jollain tavalla dissaan kaikki lasten kanssa kulkevat ja kiinnitän huomioni ilman lapsia kulkeviin potentiaalisen näköisiin ihmisiin. Näkee sitä tietenkin ihan kiinnostaviakin ihmisiä jatkuvasti, varsinkin kun täällä pääkaupunkiseudulla asuu. Asiasta kukkaruukkuun kun hyppään, niin näin pari kuukautta sitten erään naisen yhden toimiston käytävällä. Istuin siellä odottamassa ja kun näin tämän naisen, niin jostain syystä heti mietin, onko kyseessä lesbo.

Hän oli pukeutunut sellaiseen asuun, että se oli mielestäni aika erottuva. Hieman naiivi, retro tms. Katsoin hänen peräänsä pitkään ja hän tietysti sattui huomaamaan katseeni, kun kääntyi vilkaisemaan taakseen. No, hyvin pian kävikin ilmi, että jouduinkin läheisiin tekemisiin kyseisen naisen kanssa.

Hänen ulkonäkö ja myöhemmin vain hassummiksi muuttuneet retroasut ei tyrmännyt minua, mutta hänen muu toimintansa kylläkin. Tyyppinä hän kuitenkin sai minut taas pohtimaan, miksi tutkani havaitsee vain sellaiset lesbot, joista en kiinnostu. Minulla on itse asiassa ollut jopa aika kielteinen suhtautuminen lesboihin aikaisempien ikävien kokemusten mm.

Pidän heitä automaattisesti heteroina, kuten Ihanaa Naistakin pitkään pidin. En vain tunnista heitä - ainakaan katukuvasta. Jostain syystä en tunne yhtään vetoa sukupuoleltaan epäselvän näköisiin ihmisiin. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta ei vaan sytytä. Ihana Nainen on omalla tavallaan aika paljonkin maskuliininen. Hänellä on kuitenkin niin kovin siro ja naisellinen vartalo ja kasvonpiirteet. Ei hänestä onneksi saisi miestä tekemälläkään!

Minuakin kutkuttaa, josko saisin elämäni aikana kokea suhteen naisen kanssa. Olen muuten tänään pitkästä aikaa tuijotellut Ihanan Naisen kuvaa Facebookista. Nyt mä olen sitten jämähtänyt ajatuksiini eikä uni tule. Se on yllättävän hankala laji täällä maapallolla ollakseen niin älyttömän yksinkertainen juttu. Helpointa lienee lapsen ja tämän ensisijaisen huolenpitäjän välinen hellyys. Kahden aikuisen välisen hellyyden onnistuminen tuntuu olevan niin harvinaista mystiikkaa, että harvan kohdalle sellaista sattuukaan.

Onko toinen sinkkusänky ja toinen pariskunnan sänky? Vai viittavatko ne seksiin? Sain tänään jotain fiksuakin tehtyä: Mä olen joskus suhteissani kärsinyt paljonkin hellyysasioista. Mä törmäsin nuorempana muutamaan mieheen, joihin en tuntenut vetoa, mutta jotka olivat ihan ok. He ehdottivat lasten hankkimista "kumppanuuspohjalta".

Mä en voinut kuvitellakaan. Mä näin sen vaihtoehdon lähinnä 20v vankilana! Olisi kiva tietää, mitä sun päässä liikkui nykyiseen suhteeseen ryhtyessäsi toivottavasti et loukkaannu tästä mun ajatuksesta!

Tarkoitan että jotainhan siellä silloin liikkui. Mietin esimerkiksi, että osasitko sä aavistaa tämän hetkisiä fiiliksiäsi silloin. Entä ajattelitko sä silloin, että sä tulet pysymään uskollisena miehellesi. Tai mitä uskollisuus sulle tarkoitti silloin ja mitä se tarkoittaa nyt kaikki heterosuhteissa elävät eivät näe vaimon naisseikkailuita pettämisenä, koska kahden naisen seksi ei ole ns. Tietääköhän miehesi muuten bi-puolestasi?

Kerroit, ettet voisi puhua nykyisistä ihastuksistasi, mutta tietääkö hän sun koskaan tunteneen vetoa naisiin? Vai elätkö kaapissa hänellekin? Meistä jokaisen tilanne on niin erilainen, vaikka yhtäläisyyksiäkin on. Mulle tulee mieleen eräs hyvä ystäväni hetskunainen , joka oli jo menossa naimisiin, kunnes ilmeni että hänen sulhonsa harrastaa miehiä.

Miehen terapeutti pakotti miehen paljastamaan asian kihlatulleen, mutta muuten mies ei sitä kuulemma olisi paljastanut. Kun yritin kysyä ystävältäni, että eikö hän huomannut mitään merkkejä asiasta, niin ei kuulemma huomannut eikä tajunnut yhtään mitään.

Nykyään kyseinen nainen vaikuttaa olevan erittäin onnellisesti naimisissa ja hän on kahden tosi söpön pikkukakaran äiti. Mä en myöskään voi olla miettimättä sun miestä Onko hän tyytyväinen suhteeseen, jossa arki soljuu, mutta fyysistä suhdetta ei ole. Mitä hänen päässään liikkuu? Onko hänellä fantasioita jostain, ja jos on niin mistä? Masturboiko hän sorry suorasukaisuuteni? Onko hän sulle uskollinen?

Nämä ovat siis vain mun päähän pälkähtäneitä kysymyksiä. Sulla kun on silleen tosi kivasti tuo kirjoitus hallussa, niin voisitko harkita sellaisen pienen eroottisen tarinan kirjoittamista? Mulla on niin paha sunnuntai-masennus ja väsymys, että olisi tosi mukava saada jotain piristystä.

Oli kamalan harmaata ja sateista. Kello ei varmaan ollut kahtatoistakaan, kun laitoin kaikki mahdolliset valot päälle. Oli niin hämärää keskellä päivää. Valitettavasti mä olin tosi huonovointinen koko päivän. Nappailin sitten vaan särkylääkettä ja otin iisisti. Meni kyllä jotenkin koko päivä ihan hukkaan.

Mä ole muistaakseni koskaan edes lukenut yhtään eroottista tarinaa kokonaan. Pätkiä olen joistain tarinoista lukenut ja sikäli tiedän, että sellainen kirjallisuuden laji on olemassa.

En tainnut olla mikään erityisen hyvä tarinan kirjoittaja koulussakaan. Mua jotenkin ärsytti ajatus siitä, joku lukee ja vieläpä arvostelee niitä mun kirjoitelmia. Se tuntui jotenkin liian paljastavalta, joten taisin kirjoittaa vaan vähän jotain diipadaapaa. Taustalla oli kokemus alaluokalta, kun opettaja luki mun kirjoitelman lupaa kysymättä koko luokalle ja kaikki nauroivat. Kerroin siinä ainekirjoituksessa totuudenmukaisesti tippuneeni syyslomareissulla yläsängystä ja se siis kaikkia nauratti.

Asiatekstien kirjoittamisessa olin parempi, koska niistä tykkäsin enempi. Sinänsä noi eroottiset tarinat alkoi nyt kyllä hieman kiehtoa. Olen joskus lukenut jotain söpön romanttisia juttuja ja sitten ihan suoraa sekstailun kuvaamista. Mä luulen, että kirjoittajana lepertelisin enemmän noita romanttisia juttuja, joissa hellästi pyyhkäistäisiin sormella toisen poskipäätä pisamien kohdalta. Mä muuten kerran kosketin Ihanaa Naista olkapäähän, kun hän vaikutti olevan ihmeellisessä mielentilassa.

Mun tarkoitus oli tsempata ja lohduttaa häntä. Silloin en vielä ollut ihastunut häneen, mutta tykkäsin hänestä ihmisenä ja yhteistyökumppanina. Mä olin just antanut hänelle vähän kritiikkiäkin ja mulle tuli siitä jo harmituskin, kun toinen vaikutti niin hermostuneelta tai jotain. No, mä sitten tosiaan kosketin häntä ja hän hätkähti voimakkaasti ja alkoi jotenkin liikehtiä jaloillaan.

Hän siis liikutteli jalkojaan, jotka olivat pöydän alla. Joka tapauksessa hän hätkähti ja alkoi liikkua jotenkin mun kosketuksen tapahduttua. Mä tietenkin pelästyin sitä liikettä ja mulle tuli äkkiä katumus siitä kosketuksesta, kun pelästyin jotenkin rikkoneeni hänen rajojaan ja menneeni liian pitkälle.

Siksi kiskaisin käteni äkkiä pois. Olisin varmaan pyytänyt vielä anteeksikin, mutta Ihanan Naisen kasvot eivät näyttäneetkään yhtään pelästyneeltä, vihaiselta, järkyttyneeltä tms. Mä muistan, että mä sanoin pariin kertaan: Muistan, että Ihana Nainen kysyi: Aika kuluu, päivät vierii, viikot kasvaa kuukausiksi ja niin edelleen.

Jos mulla olisi mahdollisuus, niin koskettaisin Ihanaa Naista samalle olkapäälle uudestaan, mutta paljon rohkeammin ja erilaisella taka-ajatuksella.

Vielä mieluummin kietoisin molemmat käsivarteni hänen hartioidensa ympärille ja nuuhkisin hänen hiuksiaan ehkäpä muutaman pusunkin hiuksille antaen.

Ehkä mä hyvinkin osaisin kirjoittaa romanttisen tekstin vaikkapa partiotyttöjen telttaretkestä luonnon helmaan. Mitäköhän muita kivoja aiheita olisi? Mistä netistä voisi löytyä kivoja romanttisia tai eroottisia juttuja kahden naisen välisistä jutuista?

Yhden tosi mielenkiintoisen pätkän löysin. Siinä oli tosielämän naispari, joka esiintyi lyhyellä itsetehdyllä seksivideopätkällä. Taisivat jännittää aika tavalla, kun oli niin kikatuspainotteista meininkiä, mutta jännä sitä oli katsella. Olisipa Ihana Nainen täällä kainalossani koisimassa. Olisi kiva ottaa sikeät lusikkaunet ja aamulla tarjoaisin hänelle ihanaa tuoretta kahvia en muuten edes ole varma, juoko hän kahvia.

Sinä EoEt olet onneksi jo unten mailla. Aattelin varmistella nukahtamisen kun su-ma välinen yö usein huono ja otin sitten unipilleriä. No eipä paljon auttanut. Pyörin varmaan pari tuntia kunnes lopulta nukahdin. Sitten heräsin noin neljän aikaan.

Ja nyt mun täytyy vähän häpeillen tunnustaa, että tulin tänne vilkuilemaan, josko sulta olisi säälistä irronnut sitä pientä eroottista tarinaa tai olisi edes jotain muuta viestiä. Kävin jotenkin ihan kierroksilla sinivalo, pillerit? En muista, että mun yhtään ainetta olisi luettu luokassa ääneen. Ja mä aina ootin, että niin joskus kävisi.

Meidän luokalla oli muutama sellainen tosi taitava kirjoittaja. Mä oon aina jotenkin ihaillut tyyppejä, joilla on kirjoitus ja sana hallussa. Siksi mä en epäile hetkeäkään sitä, ettetkö sä saisi aikaan myös kuumottavaa eroottista tarinaa. No nythän se sitten lipsahtikin tähän..

Ei taida saada pois. Heippa, mä olen ollut pitkään liikkeellä. Viiletin fillarillani pimeillä kaduilla. Vitsi kun olis mulla fillariin lamppukin, mutta se täytyy kiinnittää sellaisella telineellä, joka on hukassa.

Äkkiä lisään sen verran, että oli lämmin ja poutainen ilta. Ja ihanan pimeän hämärää jo. Vai että on sullakin uniongelmia. Mä olen kärsinyt niistä ikäni. Välillä tosin on jaksoja, jolloin nukkuminen sujuu ihan hyvin. Taas mä mietin sun tilannetta ja vertaan sitä omaani. Täällä mä nimittäin löhöilen sohvan nurkassa mukavasti.

Osa valoista on päällä, parvekkeen ovi on auki ja musiikki soi hiljaisella volyymillä. Vai pitäis mun saada aikaan eroottisia tarinoita. Edelleen koen itseni kyllä aika kyvyttömäksi niitä kirjoittelemaan. Multa kun puuttuu se ensisuudelmakin naisen kanssa.

On mulla kyllä paljon haaveita ja mun päässä haaveet kuten muutkin ajatukset saavat kovin visuaalisen muodon. Live-elämässä olen kyllä ihaillut Ihanan Naisen vartaloa ja käsiä. Mua harmitti jotkut jutut, enkä oikein päässyt niistä nyt yli. Meillä ei nyt myöskään ole sovittuna seuraavaa tapaamista. Oon leikitellyt sellaisella ajatuksella, että jos olisinkin taas teini. Välillä musta tuntuu teini-ikäiseltä, kun oon niin hukassa ja haaveilen ensisuudelmasta.

Eli jospa olisinkin teini ja ihastunut toisiin tyttöihin tai tyttöön. Valitettavasti mä luulen, että mä olisin rakastunut onnettomasti johonkin umpiheteroon, joka puolestaan rakastaisi jotain kundia. Mutta romanttisessa tarinassa juoni etenisi tietenkin niin, että teini-Hoo olisi ihastunut teinityttöön, jolta hän loppujen lopuksi saisikin vastakaikua. Se vastakaiku olisi katseita, hymyjä, ihania sanoja, silityksiä, halauksia, rutistuksia ja lopulta se överijännittävä ensisuudelma.

Ehkä he myöhemmin ratkeaisivat johonkin enempäänkin, mutta mulle jo tuo suudelma on niin kaukaisen tavoittamaton unelma, että se riittää kliimaksiksi. Jotenkin mieli on vähän synkkä nyt.

Mulla on ehkä ikävä Ihanaa Naista kuitenkin. Toisaalta nyt mun olisi ihan välttämätöntä keskittyä muihin asioihin ja saada omia hommia edistettyä isojen loikkien tavoin. Mä en myöskään pääse irti siitä mun mielikuvasta, kuinka sä asut ja elät lapsiperheessä. Se verran olen itsekin lapsia perheissä hoitanut, että tiedän jotain siitä härdellistä, joka väistämättä syntyy isompana tai pienempänä.

Mä mietin, kuinka sä nalkutat hammaspesusta, kiroilet astuessasi paljaalla jalalla legon päälle ja samalla riimittelet kaihoisia rakkausrunoja.

Tai sitten jotain ihan muuta. No, elämä on sellaista, että välillä se tekee kauhean kipeää vaan. Kirjoitin tänään yhden viestin naiselle, jonka kanssa olen tutustunut netissä. Ensin me tutustuttiin ihan vain muuten vain ja vasta kuukausien jälkeen hän paljasti olevansa lesbo.

Sittemmin hänestä tuli sinkkuäiti. Mä haluaisin kovasti paljastaa hänelle, että mä olen ihastunut naiseen. Siis tää on niin Mä en oo nukkunut yhtään minuuttia vielä tänä yönä, vaikka oon nyt useamman tunnin kieriskellyt pimeässä hiljaisuudessa.

Päädyin tunti sitten aamukahvin ääreen. Ei tullut nukuttua yhtään tänä yönä. Niin aina joskus käy. Onneksi tänään ei pitäisi olla älyllisesti mielettömän vaativia tehtäviä tiedossa. Unettomien öiden jälkeen ei leikkaa yhtä nopeasti ja terävästi kuin normaalisti. Harrastin muuten eilen kierrätystä. Toivottavasti tein hyvän kaupan. Ainakin pääsin eroon isommasta satsista kuin mitä otin haltuuni. Yksi uusista kirjoistani liittyy käynnissä olevaan projektiini ja sen lukeminen houkuttaa kovasti.

Toinen liittyykin vähitellen alkavaan projektiin, joka houkuttelisi jopa enemmän. Se Frida taisi olla bisse. Kiva että kerrotaan bisseistäkin eikä aina vain homo- ja heteroseksuaaleista. Jäikö Ihanan Naisen lantionkaaret sun mieleen pyörimään? Vai pitikö sua hereillä eroottiset ajatukset? Tai kenties mieli kauhu kuvat musta kiroilemassa ja tallomassa lasten leluja? Mulla oli nyt toka tosi huono yö peräkkäin. Ja nyt on mahakipua ja sellasta yökköoloa. Ei kai se muu auta. Ettei sulla olis kuule sama homma.

Siis jos sullakin uni häiriintyy nettihommien takia. Ei oo kiva pyöriä sängyssä. Tai olis silleen toisella tavalla, jonkun ihanan kanssa.

Mutta siis ei öisin väsyneenä, sillon kun pitäis nukkua. Ihan parasta olis jos vois eka jonkun kanssa pyöriä silleen ja sitten nukkua, ilman stressiä aikaisesta aamuherätyksestä. En osaa tarkkaan sanoa, mikä valvotti. En kuitenkaan koe, että olisin nimenomaan psyykkisten syiden vuoksi valvonut. Mulla on ollut nukkumisen kanssa ongelmia ihan lapsesta lähtien, mutta ne ovat kausittaisia ja jaksottaisia ongelmia. Välillä nukun ihan hyvin pitkiäkin jaksoja. Mulla oli viime yönä aika huono olo fyysisesti.

Olin tehnyt pari päivää aika paljon töitä, enkä ollut syönyt kuin minimaalisesti. Eilen jo päivälläkin olin tosi huonovointinen ja jouduin pitämään ylimääräisen vesi- ja kolmioleipätankkauksen yhdessä välissä. Vesipullo hupeni melkein kokonaan ekalla pikkuhörpyllä ja tajusin olevani kauhean janoinen.

Mulla on vähän sellainen ominaisuus, että kun innostun jostain hommasta, niin teen sitä hulluna unohtaen syömisen ja juomisen. Sitten juon paljon kahvia, enkä muista juoda vettä, mikä ei ole hyvä yhdistelmä. Illalla tuli tauko mun projektiin ja söin aika tuhdisti myöhäiseen kellonaikaan nähden. Luulen tällaisten juttuja olleen valvomisen taustalla.

Viime yönä en juurikaan mitään eroottisia juttuja ajatellut. Kyllä mun täytyy panostaa nukkumiseen uusin keinoin. Ostin juuri sellaisen sarastuslampun, jotta herääminen kävisi helpommin ja miellyttävämmin.

Ostoslistalla on myös uusi sänky, koska entinen on sillä tavalla rikki, että se jalkojen kiinnitys kitisee ikävästi, eikä sitä voi enempää korjata kuin mitä on jo yritetty. Kaikenlaisia pikkuhommia olisi tehtävälistalla, joka on pitkä ja tuntuu vaan kasvavan kasvamistaan. Mukavaa viikon alkua sinulle!

Huonounisuus-hommat on sitten taas aivan jostain. Pitänee siirtyä lukemaan jotain kirjoja tai lehtiä. Mulle tuli joskus teininä Regina. Muistelen kyllä, että niissä oli pelkkää heterojuttua. Mitkään pornolehdet mua ei kiinnosta. Tai siis ihan pussailu-, halailu- ja hiplailujuttuja mieluiten lukisin. Ois mulla kyllä muutama kirjakin, mitkä pitäis lukea. Mutta tuskin ainakaan tänä iltana jaksan.

Oon nimittäin jo nyt aivan tööt. Toivottavasti saat hyvät unet tänä yönä. Jospa Ihana Nainen tulisi uniisi. Mä oon huomannut, että joskus kun on nähnyt sellaisen kivan unen, niin mielikin on aamulla parempi. Tosi ärsyttävää taas on jos sellanen kiva uni jää vaiheeseen ja sitten kun herää on vähän sellainen tylsä ja orpo olo. Ehkä tiedät, mitä tarkoitan. Millaisia unia sä näät? Lennätkö sä niissä koskaan? Näätkö sä sexiunia ja jos näät niin "esiintyykö" niissä miehiä vai naisia?

Oli mulla sellainenkin ajatus, että olisi ihanaa olla jossain hämärässä helsinkiläispuistossa hieman syrjässä muhinoimassa jonkun ihanan ihmisen kanssa. Ja sitten voisi vähän kädet lipsua vaatteiden allekin, mutta kuitenkin niin että pysyis vaatteet päällä. Mulla on vähän tälläisiä fantasioita, jotka ehkä kuuluvat enemmän teinien ja parikymppisten juttuihin.

Mulle kyllä kävi kerran niin, että menin sunnuntaiaamuna bussipysäkille joskus klo aikaan. Olin menossa töihin ja taisi olla heinäkuu. Tien toisella puolella oli myös bussipysäkki, jossa istui keski-ikäinen mies housut nilkoissa eukon ollessa polvillaan maassa nuolemassa.

Tuollaisesta en kyllä haaveile, mutta kyllä Suomen kesän lämpöiset päivät ovat kuin luotuja ulkoilmaseksin harrastamiseen. Mä keksisin ihan täältä pääkaupunkiseudultakin lukuisia paikkoja, joihin voisin viedä rakkaani hieman ronskimminkin muhinoimaan. Mulla on, kuten huomaat, paikkoihin liittyviä fantasioita, mutta esimerkiksi lentokoneen vessat eivät mua inspiroi. Kaikenlaisten käymälöiden, roskisten ja kompostien läheisyys on melkoinen turnoff.

On kyllä todellinen surkeuden surkeus, jos laiturilta on näköyhteys naapuriin. Jos mä vuokraisin mökkiä, niin täytyisi etukäteen selvittää laiturin ja naapurien sijainnit. Toki laiturin sijasta voi vaikka pihallakin sekstailla, tai saunan eteisessä tai josko löytyisi romanttinen heinälato Mä luulen, että jostain löytyisi Reginoita.

Se on kyllä totta, että niissä taisi olla pelkästään heterojuttuja. Eroottisia tarinoita löytyy kyllä netistäkin. Mietipä jos saisi katsella revontulia jos olis hyvä tuuri ja sekstailla samanaikaisesti. Myös tähtitaivaan alla sekstaaminen tai edes muhinoiminen olis ihanaa. Tietäisin siihenkin todella hyvin soveltuvan paikan Sipoosta. Elokuu olis siihen hommaan parasta aikaa.

Mä harvemmin muistan uniani. Kesän aikana muistan kuitenkin Ihanan Naisen esiintyneen mun unessa useamman kerran. Kyllä me ainakin muhinoitiin ja kerran muistan, että hän nukkui mun vieressä samassa sängyssä. Eli alitajunnalla on kyllä ollut yritystä Ihanan Naisen suuntaan Mä olen nähnyt aika vähän loppujen lopuksi sekstaus- tai romantiikkaunia elämäni aikana.

Varmaan niissä on aiemmin seikkaillut vain miehiä ja nyttemmin Ihana Nainen. Vuosien takaa muistan tosi hämärän unen, että silloinkin heräsin siis unessani heräsin erään tuntemani naisen kanssa samasta sängystä. Nainen nukkui selin minuun, kuten muuten nukkui Ihana Nainenkin tämän kesän unessa.

Silloin vuosia sitten mä olin todella hämmentynyt siinä unessakin, että miten mä olin päätynyt sen naisen kanssa samaan sänkyyn. Unessa olin ikäänkuin menettänyt muistini, enkä muistanut heräämistäni edeltäneitä asioita. Jotenkin kuitenkin tiesin, ettei me oltu sekstattu tai mitään. Lopulta päättelin asiaa järkeistäen, että mä olin vaan nukahtanut kärsin silloin väsymystä aiheuttaneesta sairaudesta kesken päivän ja kyseinen nainen oli pitänyt musta huolta sänkyynsä päästäen.

Aika outo selitys nyt ajateltuna. Kyseinen nainen on tietenkin oikeassa elämässäkin lesbo, mutta unta nähdessäni en muistaakseni vielä tiennyt hänen lesboudestaan. Mä kerroin mun silloiselle poikakaverillekin, että jostain syystä se nainen vaikutti hirveän maskuliiniselta, vaikka se oli likipitäen sellaista ultrafemmesarjaa.

Mä muistan, kun me käteltiin, niin mun käsi vaikutti ihan lapsen kädeltä, kun hänen käsi oli niin tajuttoman suuri no, mulla on aika pienet kädet. Myös hänen äänessään oli jotain hyvin maskuliinista. Jälkikäteen musta tuntuu, että jollain tavalla aistin sitä hänen lesbouttaan ihan alusta lähtien eikä hän sitä mun mielestä edes peitellyt erityisen paljon. Toi heteronormatiivisuus on vaan niin tiukasti omassa päässä, että kaikkia asioita ja ihmisiä tulee tulkittua sen olettamuksen kautta.

Laitan sulle pussillisen pusuja, joita voit nauttia tässä illan ja vaikka yönkin aikana miten parhaimmaksi näet. Taisi olla tuon sängyn jalkasysteemi susi jo alkujaankin. Kovasti aikoinaan oltiin ylpeitä, kun hankittiin mulle kotimainen sänky, mutta tuon kanssa on ollut monta päänsärkyä. On kun istuis autossa, jonka kaasua ja jarrua painetaan yhtä aikaa. Ja silleen just et on monta vaihtoehtoa.

Pitäs vaan olla niitä paikkoja silleesti aika tiheesti. Tiiätkö sit kun himot iskee sen ihanan tyypin kanssa ja siellä paikassa onkin joku este, niin ehtii nopeesti toiseen paikkaan.

Vaik toisaalta, nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ehkä se onkin hyvä, ettei heti pääse hommiin. Mulle tulee "muhinoinnista" mieleen ensimmäisenä perunamuusi ja sitten vasta seksi. Sä olet näköjään tosissaan tuon nettikiellon kanssa.

Toivottavasti saat unet kuntoon. Paikat on vain yksi mun sekstailuhaaveilun muodoista. Mun tosiaan täytynee alkaa kehittämään tiheämpää paikkaverkostoa! Harmi, että monet paikat ovat vuodenajasta ja säästä riippuvaisia. Sellaista se ulkoilmasekstailu on. Lentokentällä on kanssa sellainen hotelli, jossa lentokonebongarit käy yöpymässä ihan vaan sen vuoksi, että saa katsella koneita hotellihuoneen ikkunasta.

Mä en oikein osaa päättää olisiko se romanttisessa mielessä hyvä vai huono paikka. Täytyisi ensin tietää jotain siitä partnerista, jotta voisi yrittää kehittää mahdollimman ihania juttuja.

Hitsi, taas tuli mieleen pari paikkaa. Yhdessä kylpylässä on tosi kiva paikka, johon mä voisin huumorintajuisen partnerin viedä. Samoin yksi hotellin poreallas houkuttelisi. Olis kiva istua porealtaassa ja antaa pikkukätösten eksyä toisen paraatipaikkoihin. Myös höyrysaunassa olisi kiva vähän hiplailla. Onkohan niissä paikoissa minkä verran porukkaa?

No, varmaan nudistirannat on ihan tyhjinä, kun nykyään edes keskikesällä ei voi riisua vaatteitaan kylmyyden vuoksi. Olis kyllä ihana päästä edes pussailemaan jonkun naisen kanssa. Ja halailemaan ja silittelemään. Ja rutistelemaan ja nuuhkimaan. Mä muuten pari päivää sitten googlailin vähän juttuja ja mulle tuli vaan uusia haluja Joo, mulla on aivan mielettömän hyvä itsekuri, kuten huomaat.

Mä meinasin kans ottaa nukahtamiseen lääkettä. Mutta nyt musta tuntuu, että tartten ehkä myös rauhoittavia. Voikohan niitä ottaa sekaisin. Eiku joo, eihän mulla edes oo, siis niitä rauhoittavia. Kävin kattomassa ton jälkimmäisen linkin ja siellä iski naamalle sellasta fotoa, että suljin pikaseen. Mut nyt mä meen taas siihen vaakaan. Koitahan pärjäillä siellä niiden himojen kans.

No jaa Varjo, ei nyt ihan. Haluaisin saada Ihanalle naiselle tosi lämpöisen, raukean rentoutuneen ja ihanasti jälkikihelmöivän olon, josta hän nauttisi sylissäni pikkusuukkosten kutitellessa ihoaan. Johtuikohan näistä aamupäivän mentaalisista sylittelyistä vai mistä, mutta mä olen tänään ollut aivan mielettömän hyperseksuaalinen.

Vain vaivoin olen saanut pyöritettyä aivoprossullani jotain muuta. Tällainen viirus on pyörinyt päässä aivan koko päivän, mutta vaan värikkäämpänä ja visuaalisempana. Hyperseksuaalinen olen toki muulloinkin, mutta tänään on kyllä ollut ihan myrsky vesilasissa. Kuulehan muruseni, sulla on nyt kyllä mennyt vesilasit ja oluttuopit sekaisin.

Huomasin toki tuon kaljatuoppijutun jo silloin, kun hymiötä etsin, mutta en ajatellut kenenkään siihen kiinnittävän huomiota. Olipa tietenkin yksi liiankin tarkkanäköinen tyyppi hereillä. Tuo silloinen päivä oli tosiaan hurja. Mutta muutenkin olen jotenkin turhankin himokas nykyään. Omassa päässä kuitenkin pyörii edelleen seksi, seksi ja seksi. Voisin antaa seksiajatuksille vapaata päässäpyörimisaikaa vaikkapa päivittäin klo Siinä olisi kolme tuntia aktiivista peliaikaa joka ilta.

Meinasin ensin antaa aikaa aamuherätykseen asti, mutta pelkäsin, mitä siitä seuraisi Kun suljen silmät Niin sut mä nään Sisällä kuohuu ja mua koskee En halua enää tuntea näin Haluan irti, pois nämä tunteet. Tapasin pitkästä aikaa toisen nais-ihastukseni Ärsyttävää kun asutaan kaukana ja elämäntilanteet ovat mitkä ovat Sen yhden miehen kanssa olen edelleen pidellyt yhteyttä, mutta nyt kun tapasin tuon kaukoihastukseni niin ajatukset on taas ihan sekaisin.

Pitäisi vain koittaa päästä hänestä yli. Mutta helpommin sanottu kuin tehty! Mulla auttaa vain se, kun ei näy eikä kuulu. Jännä kuinka itseään näköjään edelleen alkaa epäillä ajan kuluessa, kun ei ole "normi". Poikaihastusten kohdalla harvoin tullut edes epäiltyä, että ehkä se ei ollutkaan todellinen ihastus! Tapaamisemme ei johtunut meistä kummastakaan, vaan oli ns. Mutta nyt kun tunteet taas heräsivät, niin on tämä fiilistely toisaalta ihanaakin.

Siis jos ihastun mieheen, niin tunnistan ja tunnustan sen tunteen heti. Mutta jos huomaan tuntevani lämpimiä tunteita jotain naista kohtaan, niin alan helposti miettimään, että onkohan flunssa tulossa tai olenkohan ollut liikaa yksin viime aikoina tms. Miesten suhteen ihastuksesta menee pienempikin tunne, mutta naisten suhteen en pitkiin aikoihin uskonut kyseessä olevan ihastus, vaikka tunteiden intensiivisyys oli noin kertaa voimakkaampi kuin joidenkin miesihastusten suhteen.

Helpolla tosiaan myös miettii, että ehkä sitä vain kaipaa uutta ystävää, vaikka sama tunne miehen kanssa ja olisi voinut johtaa jo vaikka mihin: Niin ja mun mielestä vääränlaiset elämän tilanteet on ihan yhtä paljon jostain kuin huonot unet. Tällä hetkellä mua vaivaa erityisesti ne huonot unet. Piristi tätä väsynyttä päivää. Vaik en mä siitä kyllä tykkää, että ihmiset antaa kissojensa juoksennella yksin kaupungissa. Haha joo, kunhan tajuaa ettei itseään liikaa kiduta: D Itsellä on sellainen vika, että sorrun usein asioihin, vaikka tiedän että pitkällä tähtäimellä eivät olekaan hyväksi.

Mutta kai sallin itselleni unelmoinnin kunhan ei mene liiallisuuksiin: Nettikieltoa ilta-aikaan olen yrittänyt useasti, mutta kuten näkyy , sitä on vaikea toteuttaa Kissojen vapaanapito on vastuutonta vaikka asuisi ihan korvessakin xI Vastuutonta niin kissojen kuin luonnoneläintenkin kannalta - ja joissain tapauksissa myös naapureiden omaisuuden suhteen Toivottavasti saat unta palloon ja muutenkin piristyt!

Kyllä mä viime yön nukuin ihan makiast ja edellisenkin kohtalaisesti. Tai siis, että olis sellaset jutut, että niistä pääsis helposti irti tarpeen tullen, mutta silti ois mukavaa. Ei toi nettijuttu oo toiminu oikein mullakaan.

Usein vain tapaa olemaan niin, että mitä todellisemman tuntuisia unelmat ovat, sitä vaikeampi päästää niistä irti. Tämä pätee mulla muihinkin unelmiin kuin ihastuksiin ja on ehdottomasti heikko kohtani. Netti on kyllä hankala, kun sinne pääsee joka laitteella Eikä täydellistä lakkoa voi edes tehdä, tai lähipiiri alkaa kyselemään et missä oot kun ei susta kuulu Tänään on ollut muutenkin ärsyttävä päivä.

Niin ne mun tunteet laimenee tai on ne jo laimentunutkin. Onko se sitten mun mielestä hyvä vai paha, en tiiä. Jotenkin tylsää kai kuitenkin. Ehkäpä ne tunteet sieltä taas tulee kun nähdään. Jännä että sulla tunteet menee noin ylös ja alas. Tarkoitan sellaista, että tämä ihastus löytyi aika hiljattain ja hurahdit häneen, mutta nyt tunteet jo laimeneekin.

Minulla ihastukset kohteisiin ovat aina hyvinkin sitkeitä. En meinaa niistä päästä eroon silloinkaan, kun se olisi välttämätöntä. Ihastun lujasti ja syvästi. Ihastukseni ovat myös kovin fyysisiä. Kuin kaatuisi kerrostalo niskaan rytisten. Luulen että "syy" on siinä, ettei tämä kyseinen ihastus ole ehtinyt vielä mennä silleen täysillä päälle.

Se kun vaatii vissiin aina jonkinlaisen jutun, esim. Siinä vaiheessa se yleensä sitten lämähtää kunnolla päälle. Nyt mä vaan silleen orastavasti ihastelen.

Että kyllä mäkin koen noi ihastukset aika rajusti. Enkä niistä kovin helpolla eroon pääse vaikka pitäis. Veikkaan, että olisin edelleen ihastunut erääseen työkaveriini, jollei olisi tullut työero. Hänessä on mun mielestä kaikki, mitä toivoa saattaa.

Hän on todella ystävällinen, empaattinen, hyvä keskustelija ja huumorintajuinen. Hänellä on todella kauniit silmät ja ihana hymy. Mä menin aina aivan sekaisin, kun hän katsoi silmiin ja hymyili. Ikäeroa meillä kyllä jonkin verran on, siten että hän on mua yli 10 v. Tuolloin hän oli vielä sinkku mutta tätä nykyä suhteessa miehen kanssa.

Ja ainakin mun ymmärtääkseni hän on satapros. Mutta netissä voi esiintyä valeprofiililla ja pre-paid -puhelimella, niin huijarit ja usein varatut netissä tekevätkin. LinkedIn, Facebook, Twitter, Instagram - tilit on hyvä tarkastaa, tyypin etu- ja sukunimi googlettaa, ja - kerron aina jollekin mihin olen menossa ja minkä nimisen tyypin kanssa. Maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle Mun mielestä taasen baari on suurempi riski, siellä kun yleensä ollaan alkoholin vaikutuksen alaisena, eli arviointikyky voi pettää.

Mutta ehkä sulla on erilaisia kokemuksia? Vai toistatko vaan, mitä olet tv: Eräs ystävättäreni joutui nettimiehen väkivallan kohteeksi. Lehdistä voi todella lukea myös, on suomalaisen poliisin kertomia ja naisia on kirjoittanut nettiuhrikokemuksistaan, hotelliolosuhteissakin. Sinullakin on riski, hyvältä näyttävä miehen nettiprofiili ei ole sama asia kuin henkilöllisyystodistus. Olen se virtuaaliystäväsi, joka kirjoittaa vain siksi, että alaikäiset lukijasi saisivat toisenlaista näkökulmaa kuin sinä yksin esität.

Miesten etsintä irtoseksiin netistä ei ehkä tuo elämään odotettua hienoa ihanuutta, vaan jotain muuta. Juu, ja minä puolestani olen joutunut varttia vaille raiskatuksi baaripokan kanssa - tilanteelta pelasti ainoastaan se, että olin miestä fyysisesti vahvempi Mutta riskihän toki on aina, itse olen mielestäni sen aika hyvin eliminoinut, sillä en todellakaan lähde pelkän nettiprofiilin tai muutaman hassun valokuvan varassa Mutta ensinnäkään en etsi irtoseksiä vaan pidempiaikaista seksikumppania , ja toisekseen en siihen rohkaisekaan.

Kirjoitan vain omista kokemuksistani, enkä todellakaan aio pistää disclaimeria joka postaukseeni. Mutta kirjoita vaan tulevaisuudessakin, onhan se hyvä tuoda tämäkin pointti esille niin minun ei erikseen tarvi: Noiden miesten on pakko olla ranskalaisia ketä tapailet, sen verran siirappisia ovat. Mutta ehkä se on tämä meidän kommunikaatiomuoto, joka "pakottaa" pistämään parastaan; meillä on vain sanat, vain kaksiulotteinen maailma, jossa ei ole tilaa ilmeille, eleille eikä kosketuksille.

Toi on vaan kerrassaan nerokasta. Koska kyllähän mä haluan viestittelyä sitten vielä ja varsinkin kun seksisuhdekin on alkanut. En ole vain ihan onnistunut tässä itse. Niin hyvin kuin olisin toivonut. Olis kyllä mahtavaa vauhdittaa arkipäiviä kivoilla viesteillä. Oih, Punatukkainen Poika vaikuttaa ihanalta! Sellainen olisi kiva kellistää Ja varmasti hänellä piisaa intoa olla mieliksi, jos petipuuhiin pääsette! Heh, vaikuttaa ainakin "paperilla" aika ihanalta tosiaan: Tosin epäilen, että muutama ensimmäinen kerta saattaa mennä aika lyhytkestoisin sessioin hänen puoleltaan - no, saa sitten loppuajan opetella, miten naista miellytetään on ilmaissut halukkuutensa siihen.

Missä vaiheessa yleensä vaihdatte nimiä? Oletan siis että myös sinä kerrot oikean nimesi? Mietin vain tuota linkedInin ymv. Miten voit olla varma etteivät kerro eteenpäin tietoja tai tule työpaikan oven taa uteliaisuuttaan..

Ja onko se Kik: Joo siis KIK Kik Messenger on kuten WhatsApp, mutta siinä mennään nimimerkeillä; eli voit antaa sähköpostissa tai chatissa, yms KIK-nikkisi toki sun täytyy ensin ladata sovellus ja luoda se nimimerkki, duh ja toinen voi sitten etsiä sen sieltä ja tadaa - voitte viestitellä anonyymisti.

Nimet vaihdetaan fiiliksen mukaan, jos heti natsaa niin etunimen saatan antaa jo samana päivänä mulla on tosi yleinen etunimi , koko nimi sitten muutaman päivän intensiivisen viestittelyn jälkeen - jos siis on semmoinen olo että voisi enemmänkin jutella, ja ettei toinen ihan totaalinen psykopaatti ole. Viimeistään siis kannattaa ennen tapaamista pystyä tarkistamaan vähän taustaa, varsinkin jos ei tapaa ihan julkisimmalla paikalla. Varmahan ei voi olla, mutta toisaalta - aina voi kieltää kaiken.

Kun mikään ei linkitä nimellä nettisivustoille tai KIKkiin, niin Ja toisaalta, voihan niihin stalkkereihin ihan samalla lailla tutustua livenäkin, ei siitä mitään muita takuita ole kuin oma ihmistuntemus.. Liittyen tohon ylempään varoitteluun, mäkin kyllä luotan siihen, että arkijärjellä ja pienellä selvittelyllä havaitsee aika hyvin, millanen heppu sieltä on tulossa. Se ei tietenkään tarkota sitä, etteikö esim olis järkevää tavata julkisella paikalla, mutta joskus siihenkin on tullut jostain syystä poikkeus ja hyvin oon silti selvinny.

Ja itse tekstiin, mua kyllä kovin kiinnostaa, millanen toi poika mahtaa olla, onkohan se aivan toivoton: Joo näinhän se on.

...

Rakkaushoroskooppi me naiset seksi homoseksuaaliseen caht

Tervetuola vaan lesbopuolellekin, pitää olla vaan ja ohittaa ne muutamat iiikk.. Hyvin samansuuntaisen tervetulotoivotuksen sain itsekin aikoinaan kun näille palstoille siirryin. Jollakin on näemmä jäänyt a ns. Veikkaan ensisijaisesti kohtia a ja b. Nämäkin sivustot saisi lakkauttaa, koska nykyään ei ihmisillä saa olla enää mielipiteitä ja tunteistakin rankaistaan sekä erityisesti poliittisesti vääränlaisista mielipiteistä.

Kirjoitukset asettavat ihmiset vaan mielivallan ja vaaran kohteeksi. Lisäksi täälläkin tapahtuu järkyttävästi nettikiusaamista. Ja sama keskustelu näytti jatkuvan kun kävin vilkaisemassa hetki sitten. Koskas sulla oli se kohtaaminen Ihanan Naisen kanssa? En ole tällä hetkellä ihastunut, mutta n. Olin aluksi todella sekaisin tunteistani, enkä edes tajunnut että kyse oli ihastumisesta.

Sitten kun asia iski tajuntaan se oli oikeasti kuin lamppu olisi syttynyt ymmärsin miksi olin käyttäytynyt niin oudosti jo jonkin aikaa. Se hetki kun tajusin ja hyväksyin asian jotenkin tuntui kuin joku pala joka oli aina irrallaan ollut, olisi napsahtanut paikoilleen. Muistan vieläkin sen kummallisen rauhan tunteen mikä siitä tuli itselle, kun ymmärsi jotain itsestään, mitä ei ollut ikinä hyväksynyt että olisi mahdollista.

Tai tiennyt voivan olla mahdollista. Ei ollut tullut edes mieleen. Tunnustin ihastukselleni melko pian en kasvokkain asian, ja kerroin että olen ihastunut häneen. Hän oli ja on yhä mun hyvä ystävä. Kyseinen hlö otti asian silloin tosi hyvin: Olen kyllä häneltä paljon paljon suudelmia saanut ja pari yhteistä yötä yhdessä viettänyt, mutta mun oli pakko lopulta lopettaa se säätö hänen kanssaan, kun tiedän että hän on enemmän miehiin päin ja olisin mennyt lopulta rikki.

No, any way, monta kertaa mun sydäntä on hänen takia särkenyt, kun tiedän että hän on päätynyt miehen kanssa esim. Olen hänen ystävä edelleen, vaikka väliin olen ottanut eroa kun homma kävi mulle tosi raskaaksi. Olen hyväksynyt että ystävyys on ainoa asia mitä häneltä saan, ja se onkin tosi tärkeää mulle.

Näin aikaa myöten mun on helpompi jo katsoa kun hän lähtee miehen matkaan tai puhuu miespuolisista ihastuksistaan, mut on hän silti aina mun ensimmäinen ihastus ja siksi erityinen. Ja kyllä tunteet on pinnassa ollut kun oon nähnyt häntä toisen kanssa tunnustan että mustasukkainen voin edelleen olla, en tosin ikinä näytä sitä ja olen iloinen jos hän on onnellinen. Mietin et harvemmin varmaan kenelläkään se 1.

Mulle on todella harvinaista että ihastun, mun täytyy näköjään tuntea henkilö todella hyvin että niin käy. Luulin ennen tätä 1. Hänen jälkeen voisin sanoa että olen aiemmin ollut ehkä enemmänkin viehättynyt kuin ihastunut, tai sitten olen aiemmin ollut ihastunut, ja hänen kohdallaan Ihastunut isolla alkukirjaimella! Parasta koko tapahtuneessa on kuitenkin ollut sen oivaltaminen, että onhan mulla ollut aiemminkin näitä ihastuksia naisiin, mutta ne on ollut helppo ohittaa, kun olen ollut kuitenkin niin vahvasti ohjautunut heteronormia kohti.

Ei mulla ollut bi epäilyjä, vaikka selvästi bi olen aina ollut kun jälkikäteen miettii. Tarvittiin yksi iso ihastuminen jopa rakastuminen? Sitä ei ole koskaan ollut yhteenkään mieheen, ainakaan vielä.

En mä tiedä mikä pääpointtina mulla tässä nyt oli, mutta mä ilokseni kuitenkin nyt tiedän, että olen kykenevä ihastumaan OIKEASTI, ja toivon vaan että ensi kerralla mun ihastus ihastuu takaisin. Ja toivon että tämä ei ollut ainutlaatuista, koska haluan kokea sen uudelleen. On vaikea enää tyytyä vähempään, kun tietää mitä on oikeasti tuntea niin voimakkaasti.

Mun on tunnettava mun seksikumppani suht hyvin, että voin harrastaa seksiä. Olen kyllä joskus parikymppisenä harrastanut yhdenillan juttuja, mut mä en kunnioittanut tuolloin omia rajojani ja nautinto oli kyllä kaukana.

Onni että ikä tuo itsevarmuutta ja itsetuntemusta, nykyään tekee vähemmän vahinkoa itselleenkin. No, mä nyt katselen rauhassa keitä elämä tuo eteen, enkä osaa sanoa olisiko seuraava ihastus mies, nainen vai muu.

Eikä sen niin väliä olekaan. Onpa kiva lukea muiden kokemuksista: Ennen luulin että olen yksin näiden tuntemusteni kanssa. Myös minulle oman seksuaalisuutensa tajuaminen oli tavallaan "valaistumisen hetki".

Pääsin rauhaan itseni kanssa, ja mikä tärkeämpää, myös muiden ihmisten kanssa. Erityisesti naisten kanssa toimeentuleminen on ollut minulle aina vähän konstikasta, koska välillä jotain naista kohtaan koetut tunteet vain olivat niin oudon voimakkaita, eivätkä käyneet järkeen - vaikka ihan selviä ihastumisen tunteitahan ne olivat näin jälkeenpäin ajateltuna. Teininä päädyin esimerkiksi välttelemään joidenkin tyttöjen seuraa, ja toisten suhteen koin käsittämätöntä kateutta kun he alkoivat seurustelemaan, mikä vaikutti ystävyyssuhteeseenkin minun osaltani.

Toisaalta en osannut oikein aloittaa poikienkaan kanssa seurustelua, kun niistäkään tunteista en ollut varma, kun eivät ne olleet sen voimakkaampia kuin tyttöjä kohtaan kokemani tunteet. Jälkiviisaana tajusin myös sen, että yksi opiskelukaverini taisi olla minuun enemmänkin ihastunut, mutta en uskaltanut lähteä sellaiseen edes ajatuksen tasolla mukaan, koska "minähän olen hetero kun kerran tykkään pojista": Sulla on toisaalta parempi tilanne, kun sait asian selvitettyä ihastuksen kanssa ja kaikki meni hyvin.

Vaikka tietysti ikävä juttu, että olet joutunut jäämään sivusta katsojan osaan hänen suhteensa. Lapsuudesta asti olen kokenut olevani jotenkin luonteeltani ja mielenkiinnonkohteiltani erilainen kuin muut tytöt, ja silti ulkonäöllisesti olen kuitenkin suht naisellinen ja se tuntuu omalta.

Enää ei tarvitse poukkoilla ääripäästä toiseen, kun voi olla turhia murehtimatta "tyttömäinen poikatyttö": Tsemppiä oman kullan etsimiseen! Itse uskon, ettei rakkautta voi pakottaa, mutta on silti hyvästä pitää silmät auki ;. Mulla on vittumainen tilanne. Oon mun harrastuksen myötä lievästi ihastunut yhteen muijaan meidän ryhmässä, vaikka olen nähnyt hänet vain muutamaan otteeseen enkä edes tunne häntä kunnolla, muutama kerta ollaan lyhyesti puhuttu jotain harrastukseen liittyvää tai heitetty läppää.

Silti en vain saa nyt häntä pois mielestä. En aikasemmin edes ollut kiinnittänyt häneen mitään huomiota, ei olisi tullut silloin mieleenkään että ikinä voisin hänestä kiinnostua. Rumasti sanottuna ulkonäkö tai luonne ei vain silloin tuntunut vetävän puoleensa, pelikaveri hän minulle oli ja on tietenkin edelleen. Sitten sosiaalisessa mediassa hieman tylsyyttäni lukuisia profiileja vakoillessani sain selville, että hän on naisiin päin. Sen jälkeen kiinnostukseni häntä kohtaan on kasvanut ja odotan aina näkeväni hänet kun meillä on harjoittelukertoja ja hänestä on muotoutunut mielessäni jo söpön tytön kuva, vaikka ajatukset alussa olivat aivan toisenlaiset.

Harkkoja on vain kerran viikossa, joten harvoin muutenkin nähdään enkä tiedä miten voisin häneen yrittää kunnolla tutustua edes kaverimielessä ilman epäilyjä taka-ajatuksista. Mulla on vielä pari vanhaa tuttua mukana harjoittelemassa, joten luonnollisesti vietän heidän kanssaan eniten aikaa harkoissa.

Hän myös seurustelee, mikä tekee tästä vielä inhottavampaa. En olisi halunnut kehenkään ihastua vähään aikaan, mutta tässä sitä taas ollaan. Naisen kosketuksen kaipuu alkaa mennä mulla näemmä jo aivan älyttömyyksiin. Se on kyllä jännä, miten mielikuva voi toisesta muuttua, kun tutustuu paremmin. Itsellä menee juuri noin varsinkin naisten kanssa, että ensikohtaamisella ei välttämättä tunnu miltään, mutta sitten kun tutustuu toiseen persoonana, niin alkaa tapahtua. Ja välillä on hankalaa hyväksyä, kun joku toinen vie ihastuksen nenän edestä tai saa tietää että onkin varattu.

Jaha, ei oo ketään höpisyttäny eikä löpisyttäny. Mä olen ollut ihan hiljaa vain, koska on ollut kiireitä ja kaikkea. Yleensä olen nopeasti käynyt iltaisin vilkaisemassa, mutta en ole yleensä jaksanut kirjoittaa, kun on väsymys painanut.

Pari päivää sitten kahvilassa aikaa tappaessa yritin puhelimella jotain tänne räplätä, mutta eihän sekään sit onnistunut. Olen jäänyt yhteen kiikkiin. Nimittäin - kauhean noloa tunnustaa - mulla on muutamia valeprofiileita netissä. Ei mulla siis mitään seuranhakuun tarkoitettuja valeprofiileita ole, vaan arkisemmissa keskustelupaikoissa ja tietty Facebookissa. Yhdellä valeprofiilillani kuulun useisiin sateenkaariryhmiin, joiden keskusteluun en osallistu, mutta lueskelen muiden jutustelua.

Olen käyttänyt samaa profiilia tiettyihin muihin nettijuttuihin, enkä tajunnut, että mun profiilista näkyy muille mihin ryhmiin kuulun. No, hieroin sitten jopa bisnestä tämän valeprofiilin kautta ja kävin niihin liittyen tapaamassa erästä nuorta helsinkiläisnaista. Jutusteltiinkin siinä ja oli mukavaa. No, nyt sitten tämä nainen on alkanut lähettelemään mulle yksityisviestejä, että oon mukava ja sellaista.

Siis ihan kamala tilanne. Mun omaatuntoa kolkuttelee pahasti, että olen tällaiseen liemeen itseni järjestänyt ja feikannut toiselle. Tuntuu ikävältä sen toisen puolesta. Päätin jo lopettaa valeprofiilien käytön, mutta tarkemmin harkittuna aionkin yrittää vaan rajata niitä tarkemmin.

Olen kuitenkin niin arka ja epäluuloinen, että en uskalla hillua sateenkaariryhmissä ikiomalla profiilillani. Täytyy ottaa vielä mukillinen kahvia, jospa se lohduttaisi. Onko säiden viilentyminen viilentänyt sydäntäkin vai vieläkö sykkii samaan tahtiin kuin kesällä? Kyllä täällä on tunteet jo viilenneet tai oikeastaan kuolleet.

Moikka, mulla kauhee kiire nyt, mut vilkaisin silti tänne. Kiva oli kuulla susta. Onko uusi tyyppikin nainen? Orastavat ihastukset on ihania!! No voi kun oisit kertonut, vertaistukena: No, sama työpaikka taas tällä kertaa eli työpaikkaihastusta pukkaa. Ei olla paljon tekemisissä, harmi ;. Olette kuitenkin ilmeisesti "riittävästi" tekemisissä kun olet ehtinyt silmäsi häneen iskeä: D tai ajattelitko tätä orastavaa ihastusta lähestyä, jos ette muuten ole tekemisissä paljon?

Itsellä vähän sama tilanne Ja todennäköisesti on varattu hetero: Sitä jännitän, että paukahtaako tunteet päälle. Ja jos menee päälle, niin millainen sekoilu mulla alkaa tällä kertaa. Multa ei kannata silleen hakea kauheasti vertaistukea tai varsinkaan tarjota sitä. Tuolla lesbo palstalla jo kerroinkin, että oon kerran jo ihastunut itse vertaistukeeni. Se oli se tyyppi joka sai mut riimitteleen.

D Oot vissiiin aika altis noille ihastumisille ; No mut kertoile kuitenkin jos jotain tapahtuu tän sun orastavan ihastuksen kanssa: Jos vaikka muut ihastuneet sais siitä osviittaa omaan tilanteeseen: Täälläpä on ollut aktiivista ajatusten vaihtoa tänään.

Herätti kateutta, kun en ollut mukana, ja hilpeyttä, kun sain lukea viestejä ulkopuolisena. No, kaikkea voi sattua. Minulla oli tänään raskas päivä, mutta tulosta syntyi. Yksi pitkällinen projekti valmistui vihdoin. Viime yön nukkumiset jäivät kyllä pariin tuntiin, minkä takia sitten päivällä nukuin vähän lisää, kun sain projektin käsistäni. Ihastusten miettimiseen ei ole oikein ollut energiaa, jos kiinnostustakaan.

Toivottavasti saat nyt paremmin nukuttua projektin päätyttyä. Hyvät unet on niin tärkeet. Ei sitä muuten jaksa. Mukavaa päivää ja hali. Ei nähty tai ainakaan mä en nähny. Samaa vaivaa täällä päässä Olisi varmaan järkevää yrittää karistaa hänet jotenkin mielestä, mut helpommin sanottu kuin tehty.

Miks olis järkevää, siis sun tapauksessa? Mä näin tänään silleen ohimennen vilaukselta tän "kohdetyypin". Ja ei kyllä helpottanut oloa yhtään, päinvastoin. Kyllä täällä on nyt kans se tilanne, että näistä orastavista tunteista on päästävä irti. Vaikka ihastustunteet ihania onkin niin ahdistaa myös tää tämmönen: Järkevää ehkä siksi että vahva varattu ja hetero -oletus.

Mutta katotaan nyt ;. Oisko sulla joku keino selvittää asia? Ootteko jutellu koskaan vai ainoastaan olleet näköetäisyydellä? Mä en myöskään varmuudella tiedä, onko hän varattu vai sinkku.

Hetero hän varmaankin on. Sit taas toisaalta jos jokaista heteroa ja varattua karttelis niin aika vähiin jäis potentiaaliset ihastelun kohteet: D ja mitä mä ees loppujen lopuks mitään oletuksia ees mietinkään tässä tilanteessa. Kun ihan satunnais juttelutasolla ollaan: Nyt vasta huomasin, että joku oli peukuttanut tätä kommenttiani.

Itse asiassa satunnaisesti ja työhön liittyvää. Ja muutaman kerran oon tilannetta yrittänyt vähän keventää hölmöillä jutuillani. Ei varmaan kovin tietoista toimintaa kuitenkaan tuo sun jatkuva ihastuminen. Ehkä kertoo enemmän tilanteestasi siitä sen enempää tietämättä. Ja siitä voi helposti jatkaa ajatusta eteenpäin.. Lesbo palstalla jo "avauduin" omasta tilanteestani. Miehen kanssa oon suhteessa, huonossa sellaisessa.

Mutta kai se on omaakin syytä, että suhde on sellainen kuin on. Mä oon varmaan seonnut totaallisesti. Oon innoissani mutta myös peloissani ja jopa kauhuissani.. Ollaan sovittu nyt erään ihanan kanssa että näkisimme ensimmäistä kertaa kahden kesken Ollaan suudeltu salaa talon takana, että muut eivät näkisi. Ei olla myöskään nähty selvinpäin kovin usein Jännittää, ahdistaa tää tapaaminen.

Mitä jos meen täysin lukkoon. Haluun tätä naista, mutta silti oon epävarma tunteistani ja varsinkin itsestäni. Mut tuntuu et tää kortti on katottava, en haluu jäädä katumaan että ei yritetty.

Nojoo kuulostaa varmasti hullulta: D tilanne on vaan niin monimutkainen että ei sitä ees voi selittää.. Olisi muuten joskus mukava chatata teidän kanssa esimerkiksi tuolla Bi Cafeessa.

Reaaliajassa pystyy vaihtamaan ajatuksia hieman eri tavalla kuin näin viesteissä. Siis muita kuin rakkaushuolia. Olen kyllä tosi itsenäinen, mutta olishan se kivaa, jos joku joskus tulisi ja halaisi.

Keittäisi kupin teetä, hieroisi vähän hartioita, pusuttelisi niskaa ja kaulaa, rutistaisi Jos verkoilla saisi paremmin saalista kuin mato-ongella Meinaaks oikeesti alkaa verkkoja heittään? Ei niihin kuitenkaan kukaan tartu. Just nyt ei ole aikaa eikä fiilistä, mutta ehkä jossain vaiheessa. Kävin kattomassa sitä tsättiä. Siel oli kaks tyyppiä. Eikä tällä kännyllä muutenkaan jaksa tsätätä. Toivottavasti sulla on jo parempi fiilis ja oot saanu nukuttua. Kyllä mäkin yllättävän säännöllisesti öisin nukun ja päivisin valvon.

Joskus venyy netin ääressä pidempään mm. Oon mä nukuttua saanut aika hyvin, mutta fiilis on edelleen tosi paska. No ei täälläkään kyllä kovin hyvät. Oikeastaan vähän ahdistava olo. Kai se täytyy nukkumaan mennä. Sä vilahtelet aika pikaseen. Mulla iski väsy töiden jälkeen ja sammuin hetkellisesti. Saas nähdä tuleeko uni yöllä ollenkaan. Kai mäkin kuulun tähän ketjuun, jos saa olla siipi maassakin: Olin ja olen ihastunut, tai rakastunut naiseen, joka on maailman ihanin ja maailman kamalin.

Kamalin siksi, koska hänestä mun tunteet on liian suuria ja pelottavia ja kuitenkin haluaa pitää mut. Mutta mun pitäisi kai osata tykätä vain vähän ja nätisti ja pysyä aisoissa eikä haluta häntä kokonaan itselleni. Ongelma kun on se, että me ollaan molemmat varattuja tahoillamme ja varsinkin se että mulla on mies ja perhe, tuntuu häntä ahdistavan.

Vaikka välillä tuntuu että se on vain tekosyy, ettei hän vain oikeasti halua mua. Mun mielestä ihastumisessa ja rakastumisessa ei ole mitään ihanaa, hirveää tämä on: Saa olla siipi maassa. Mä itse olen suhteessa miehen kanssa. Suhteessa, josta puuttuu tätä nykyä oikeastaan kaikki. Ei ole romantiikkaa, läheisyyttä eikä erotiikkaa. Kummallakaan ei ole mikään hyvä suhde ja molemmilla seksittömyys ja läheisyyden ja tunteiden puute omassa suhteessa se suurin ongelma.

Mäkin luin sun kirjoituksia ja moni juttu kuulosti niin tutulta, varsinkin tuo jatkuva ihastuminen: D Näin pitkälle en kyllä ole aiemmin mennyt näissä ihastuksissa. Niin mä olen ajatellut, että tuskin tää mun tilanne hirmu poikkeuksellinen on.

Hän on myös ainoa, kelle olen tunteistani kertonut. En siis tiedä mitä tapahtuisi jos joskus kävisi niin, että tunteet olisivat molemminpuolisia. Onko sulla suhteessasi se tilanne, että olette molemmat haluttomia läheisyyteen, siis toistenne kanssa? Jännää toi teidän ihastumisherkkyys. Voin sen kyllä jotenkin kuvitella. Varsinkin jos itsellä on seksuaalisia haluja, eikä niille kotoa saa vastakaikua, niin kuvittelisin sen edesauttavan sinne-sun-tänne ihastumisia.

Tuo on vaan mun spekulaatiota. Mä äsken putsasin uunia ja siinä kyykkyasennossa kun pidempään olin, niin alkoi huimata. Mä ilmeisesti odottelin alitajuisesti niin paljon sitä toista jostain elämääni tupsahtavaksi, etten halunnut panostaa omaan kotiini.

Toki koti olikin mulle vain eräänlainen huoltoasema kaikenmoisten rientojen välillä. Suurempi este kodin laittamiseen oli kuitenkin se, etten mä halunnut hankkia uusia verhoja, mattoja tai huonekaluja ilman sen toisen mielipidettä. Jemmasin sitä mun tulevaa maalaiselämää varten mm.

No, nyt kuulkaa naiset hyvät, mä olen hyvinkin pitkällä kotini fiksaamisessa. Ihan valmis en toki vieläkään ole. Oon tässä matkalla käyttänyt hyväkseni kaiken maailman konmareja, fengshuita, raivausmetodeita, nyrkkisääntöjä yms. Tällä viikolla pääsin eroon kahdeksasta Ikea-kassillisesta tavaraa. Tänään olen pohtinut erästä tarpeellista käyttöesinettä.

Se on palvellut mua hyvin jo melkein 20 vuotta ja se on edelleen ehjä, MUTTA olen aikoinaan saanut sen ex-avomieheltäni. Olen yrittänyt löytää kaupoista korvaavaa tuotetta, mutta en ole löytänyt. Nyt olen tulossa siihen pisteeseen, että uuden tuotteen on löydyttävä. Samalta eksältä olen saanut sydämenmuotoisen kylpyharjan, jota kyllä käytän. Sillekin on löydyttävä seuraaja ja löysinkin jo itse asiassa. Vieläpä avaimenperänäkin mulla killuu eräältä toiselta eksältä saatu lahja.

Haluan senkin hiiteen ja jonkun kauniin avaimenperän tilalle. Samaan syssyyn talosta taitaa lentää entisen elämäni hajuvesi. Kävin nimittäin Sokoksella valitsemassa sukulaisteinille hajuvettä. Siellä myyjän kanssa päivittelimme, että ihanien tuoksujen määrä on niin mieletön, että valinta on vaikeaa. Uuden tuoksun haluan kyllä löytää.

Ja uusia ruokareseptejä ja uutta sitä sekä tätä. Tunnistatteko te mitään tällaista "puhdistumispakkoa" omassa tai lähipiirinne elämässä? On vielä pakko todeta, että olen kyllä nyt osannut valita kotiini matot, verhot, kirjahyllyn yms. Olen iloinen, miten paljosta roinasta olen päässyt jo eroon. Sitä työtä on kyllä edelleen vähän jäljellä, mutta koko ajan etenen hommassa.

En pyri nollaamaan elämääni, enkä esimerkiksi tuhoa kaikkia valokuvia matkoilta eksien kanssa. Ne ovat osa elämänhistoriaani. Siivoan kuitenkin nurkkiani niin, ettei ex-avomiehen minulle lahjaksi antama nalle istu enää kirjahyllyssä tai toisen eksän antama avaimenperä pyöri käsissäni päivittäin.

Osaatteko kuvitella urakkaani vai oletteko liian ns. Kuulostaako tällainen touhuilu yhtään järkevältä? Minua on aika paljon kritisoitu ja on epäilty, että kohellan aivan turhanpäiväisiä juttuja, heitän pois tavaroita joiden poistamista tulen katumaan, siivoan liian tarkkaan tms.

En ole ihan allapäin nyt. Nyt mä vilahdan tai viuhahdan tälleen pikaseen. Tiäks Höpsööntynyt mä en voi mennä nukkumaan. En ennen kuin kysyn. Oon cm jonkun mittauksen mukaan cm ja tällä hetkellä vähän pyöreä, mutta onneksi taas vaihteeksi pienenemään päin. Varjo siis tuossa edellä taas minua parodisoi ja hyvin hän vetää, täytyy myöntää. Tarkoitin pienuudella kuitenkin jotain henkistä asiaa. Olen aina kokenut olevani pieni ja välillä kovin pelokas ihminen suuressa maailmassa. Silti olen psyykkiseltä olemukseltani vähän sellainen Pikkumyy, että teen kärkkäitä havaintoja ääneen ja purenkin tarvittaessa.

Muumisaduissa Pikkumyy ei tainnut olla erityisen romanttinen tyyppi. Se oli se ihana Niiskuneiti Olin juuri sanomassa, että minussa on aimo annos hempeää Niiskuneitiä. Mutta muistattekos, mikä Niiskuneidillä oli jalassaan? Kumpikohan hän loppujen lopuksi oli? Vai onko sillä mitään merkitystä. Näin pieni ihminen kuin minä cm, olen suuren suuri uhka iiiiisolle maailmalle??? Mitähän minä olenkaan tehnyt, että olen näin pelottava? Kynteni lohkesi ja siitä aiheutui vakava uhka maailmalle?

Mä oon sua noin 2,5 tuumaa pidempi. En muistanutkaan tuota Niiskuneidin nilkkarengasta. Mutta totta, kyllähän hällä sellainen on. Mukavaa päivää myös sulle. Oli kiva löytää sun viestit täältä näin aamulla. Mulla olis paljon poteniaalista tekemistä tänään. Niistä täytyis valita tälle päivälle sopivimmat. Kaipa aamukahvin aikana aivot keksii hyvän ratkaisun. Mitä sä teet viikonloppuisin? Vietätkö vapaa-aikaa jollain erityisella tavalla? Kehitätkö itseäsi opiskelemalla tai liikuntaa tavoitteellisesti treenaamalla?

Viimeiseen kysymykseen vastaus, eli omassa suhteessani mies kyllä haluaa seksiä, minä en. Muuten meidän suhde on aivan hyvä, tullaan toimeen ja arki sujuu hyvin. Ja näin on menty jo monta vuotta.

Meillä sujuu arki jotenkuten. Välillä riidellään, välillä sopu. Tehdään asioita pääsääntöisesti erikseen erikseen myös jonkinverran yhdessä. Mä käyn yleensä kaupoilla viikonloppuisin. Myös siivoushommat tulee yleensä hoidettua viikonloppuna. Sitten kun tämän alkuperäisen Höpsööntuneen kanssa haluaisi sopia kasvotusten tapaamista niin kappas eipäs olekaan enää yhtään mitään ihastumista olemassakaan johonkin tiettyyn ihmiseen.. Luulisi, että jutteleminen suoraan ihastuksen kohteelle olisi paljon mielekkäämpää kuin höpöttely seuran etsiminen nimenomaan tuntemattomista ihmisistä..

Yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä ja nettivainoamisesta voisi tehdä ihan rikosilmoituksenkin, vink vink. Luulisi, että jos oikeasti olisi ihastunut niin haluaisi toiselle vain hyvää ja ei, kaikki eivät halua julkisuuden henkilöiksi ja ei, kaikki eivät halua tai kaipaa minkäänlaista julkisuutta oli se sitten positiivista, negatiivista tai neutraalia, itselleen.

Luulisi, että silloin osaisi kunnioittaa ja arvostaa ihastuksen yksityiselämää ja yksityistietoja varsinkin kun on muutenkin kysymyksessä tavan tallaaja eikä julkisuuden henkilö. Ja ei, vielä kerran, kaikki eivät todellakaan ole imarreltuja julkisuudesta millään tavoin.

On paljon ihmisiä, jotka haluavat elää ihan rauhassa ihan tavallisen ihmisen elämää ilman vainoa, paparazzeja ja mustamaalausjuttuja yms. Ehkä en merkannu sittenkään mitään, vaikka niin luulin ja mun annettiin olettaa.

Silti tekisin mitä vaan että pääsisin siihen halaukseen ees hetkeks. Mut silti oon vaan tällänen säälittävä luuseri joka ei osaa päästää irti. Et ole ainoa, joka on joutunut kokemaan kovia. Yhdenkin yön jälkeen tilanne näyttää yleensä ko erilaiselta. Unohdin mainita, että minulla on kova pelko, että yskäisen. Pelkään siis, että yskäisen, vaikka ei minua yskitä Painu nyt jo hiiteen vale-Höpsööntynyt!

Miks tää tyyppi tekee mulle kerta toisensa jälkeen näin? Se syli ja ne suudelmat on parasta mitä tiedän. Mutta kuinka pitkään mä jaksan enää taistella niistä? Pitäskö vaan lyödä hanskat tiskiin? Vaikka tuolla yllä kirjoitin, että "kirjoittaa ja lukea saa ken tahtoo" niin olisi mukava, jos kirjoittelit ihan omalla nimimerkillä.

Siellähän sä aloitit tämän varjoilusi. Kyllä me voidaan lueskella sun jutut sieltäkin. Ei -ttu, sulle ei ainakaan lohkea pesää helposti kun ei ihmisellä oo muuta tekemistä: Voi ei, mä niin tiedän tunteen: En vaan osaa vastata tuohon kysymykseen.

Mustakin tuntuu, että roikun vaan jossain olemattomassa, pelkässä haaveessa, siinä millainen hän oli aluksi. Mutta jos se kaikki olikin vain mun omaa mielikuvitusta, eikä hän koskaan oikeasti tuntenut mua kohtaan niin paljon kuin luulin. Seksiä hän kyllä haluaisi ja viestailee paljon siihen liittyvää, mutta siinäkö kaikki, mitä musta haluaa? Taisi Höpsööntynyt vahingossa nyt vastata en osaa en tunne nimimerkillä, vai mitä?

Kirjoitatko jonkin käsikirjan mukaan näitä trolleja vai tuliko vahingossa vaan tunnekuohu ja sitä myötä virheitä? Kännyllä näpytys on paikoitellen hankalaa, kun känny arvailee sanoja. Tiedät itsekin, että väitteesi on typerä! Sori, ei mee millään läpi tuo valehtelusi. Aika lapsen kengissä vielä tuo puuha on Suomessa ja loistavia esimerkkejä nuo sinun kirjoituksesi siinä suhteessa. Eikä minun päiväni mitenkään huonosti ole alkanut, mutta näemmä teikäläisen työpäivä alkoi hieman huonosti..

Kaikkihan myös tajuaa, että alkuperäinen Höpsööntynyt, En osaa en tunne ja 50shadesofsorrow on yksi ja sama ihminen.

Ei varmaan auta kuin jättää trolli ruokkimatta. Tein myöskin oman nimimerkin, jos olisi selkeämpää. Huomasin myös, ettei chattiin pääse, jos ei ole rekisteröitynyt. Olisi kiva jutella sielläkin joskus muiden ihastuneiden kanssa, kun pelkään että tämä mun tarina on liian tunnistettava jos siitä kovin paljon täällä julkisesti puhun. Bi cafessa näyttää olevan aika hiljaista enkä taida uskaltaa tuonne lesbo cafehen: D En muuten tajua, mistä noita hymiöitä tähän saisi?

Ei mulla vaan mitään näy. Mä kirjotan kännyllä niin tästä löytyy hymiöt. Ilmeisesti on tarkoituskin olla mahdollisimman tunnistettava, eiks vaan? Että sais muut ihmiset lue: Ja sitten vielä, että sohimalla sinne tänne koittamalla kepillä jäätä kokeillaan olisko neiti mahtollisesti ihastunut ja kehen.

Aito ihastus kannattaa suoraan ilmaista ihastuksen kohteelle face to face eikä kalastella mahdollisimman paljon huomiota levittämällä mahdollisimman paljon ihmisen yksityistietoja yksityiselämään liittyen keskustelufoorumeilla vai pitäiskö alkaa harkita rikosilmoituksen tekoa?

Nyt kyllä jollain iso pyörä heittää ja pahasti. Mä en ole jakanut kenenkään yksityistietoja, enkä jaa. Kun ei omassa elämässä ole ketään, jolle voisin kertoa että olen tässä vuosikausia perheenäitinä oltuani ollut nyt salasuhteessa naisen kanssa ja etsin identiteettiäni, niin kai mä saan jollain keskustelupalstalla anonyyminä aiheesta puhua?

Olen tunnustanut rakkauteni ihastus on liian laimea ilmaisu kohteelle satoja kertoja face to face. En tiedä, keneksi mua luulet, mutta tee toki rikosilmoitus, jos siltä tuntuu: D En taida pidätellä henkeäni sitä odotellessa.

Toivottavasti kaikki sateenkaariväki ei ole noin sekaisin päästään, tai vaikka pakotan itseni pysymään loppuelämäni heteron ahtaassa kopissa. Ajatteletko koko ajan näin? Kaduttaako sua se, että lähdit suhteeseen ihastuksesi kanssa? Tekisitkö nyt toisin tai jättäisitkö tunteesi kertomatta?

En tiedä, ajattelenko niin koko ajan. Oli toisaalta varmaan hyvä ja tarpeellista saada tietää itsestä, että mun haluttomuus seksiin johtuukin siitä, että tod näk haluan sitä vain naisen kanssa.

Mutta en tiedä, helpottaako tieto mun elämää. Salasuhde ei ole mitenkään oikein ketään kohtaan. Yritin puhua näistä asioista mun miehen kanssa, jonka mielestä ainoa ratkaisu olisi ero, jos en miehistä tykkää. Oon myös useasti näiden yhteisten vuosien aikana yrittänyt kysyä mieheltä, antaisiko mulle lupaa olla naisen kanssa, koska asia on mua vaivannut, mutta vastaus on ollut ei.

Oon niin mamis, että en kuitenkaan halua eroa, jos jäisin "tyhjän päälle" ja yksin. Ja tuskin koskaan löytäisin ketään toista, jota rakastaisin niin kuin tätä naista: Teillä on sitten erilainen tilanne kuin meillä. Mä en ole puhunut näistä asioista mieheni kanssa. Tätä orastavaa ihastustani edeltävä ihastukseni on ainoa ihminen, jolle olen tästä bi-asiasta kertonut.

Olet oikeassa siinä, ettei salasuhde ole mitenkään oikein ketään kohtaan. Teillä ei taida olla lapsia? Lapsethan tässä on suurin syy, että on yhdessä pysytty. Toisaalta ne on niin hyvä tekosyy sille, ettei ehdi eikä jaksa sitä seksiä kun ei ole koskaan omaa rauhaa Mulla ei tosiaan ole enää mitään sanottavaa.

Jos jollain bi-naisella on jotain tärkeää asiaa niin voi itse aloittaa keskustelun. Varattuihin ei kannata ihastua tai ei ainakaan rakastua. Kiinnostavaa lukea teidän perheellisten juttuja. Olen tyytyväinen, etten itse haksahtanut naimisiin enkä lapsia hankkimaan.

Elämä olisi todella erilaista nyt. Tosin just nyt on hirveä hedari. Olen yrittänyt jo yli tunnin ajan saada nukahdettua, mutta ei tuu mittään. Äsken otin vihdoin särkylääkettä, jota en niin mielellään ottaisi, kun sitä on mennyt nyt vähän joka päivä. Myös Rennietä olen joutunut ottamaan pari kertaa päivässä närästykseen. Tänään teki mieli katsastaa lesboseksiä netistä, mutta enhän mä jaksanut sitäkään. Kun nyt asiaa tarkemmin miettii niin olen aina alitajuisesti halunnut vain naista ja seksiä naisen kanssa.

Haamuni parodioi minua aivan loistavasti, sillä minulla todellakin on pää ja niskan alue hieman kireänä.. Kuule varjoni, olet lukenut viestejäni erityisen tarkasti ja se tietysti imartelee minua.

En pidä sitä stalkkauksena. Ihan normaalia surffausta se on nykypäivänä. Ja olen kyllä miettinyt, miltä tuntuisi suudella ja sekstata hänen kanssaan. Se saattaisi olla aivan mielettömän ihanaa.

Naisista kun minulla ei kokemusta ole, niin voisihan se olla kömpelöäkin, kummallista, vaivaannuttavaa, epämiellyttävää tai muuten kurjaa.

Uskoisin kuitenkin nauttivani ainakin jonkin verran, sillä niin paljon naisten välinen hellyys ja erotiikka pyörii mielessäni. Stressiä minulla kyllä on tällä hetkellä. Ihana Nainenkin on siitä tietoinen. Tapasimme elokuussa muiden ihmisten läsnäollessa no, hetken olimme ihan kahdenkin. Ikävä lopputulema tapaamiselle oli, että olimme asioista ainakin jonkin verran erimielisiä ja minä kiukkuunnuin sekä loukkaannuin hänen kannanottojensa vuoksi.

Eiväthän ne nyt mitään kauhean huonoja piirteitä ole, mutta olin kuvitellut hänet erilaiseksi. Palasin kotiin kaupungilta, jossa hoidin asioitani monessa eri kaupunginosassa. Ajelin myös ratikalla pummilla, kun en muistanut leimata lippuani. Onneksi ei ollut tarkastajia liikkeellä. No, tulipa tuosta edellisestä viestistä mieleeni yksi juttu Myös pussailusta, koskettelusta ja kaikesta sellaisesta.

Välillä rähjään pahastikin, kun sappeni kiehuu yli, eikä minulla ole keinoja hillitä itseäni. Lauhdun kyllä aina nopeasti ja pian kehrään kilttinä ja anteeksianovana kuin kultainen kotikissa.

Mitä taas tulee romantiikkaan ja erotiikkaan, niin minä paitsi kiihotun helposti niin myös voimakkaasti. Koen suurta sielujen sympatiaa niitä teinipoikia kohtaan, joilla jöpöttää pöksyissä kesken koulupäivää.

Seksistä nautin yleensä suuresti. Olen miettinyt, onko minulla jonkinlainen hermostollinen herkkyys, tuntoaistin erityisyys tms. Minä nautin orgasmeista ihan mahdottoman paljon ja aika usein saan niitä useampiakin. Kummallisin - ja noloin - juttu on kuitenkin se, että minä alan oikein hyvältä tuntuvina hetkinä itkemään ihan automaattisesti.

Siis itku alkaa ilman että ehdin tajutakaan. Yleensä lyhyen itkun jälkeen alan nauraa! Menen jotenkin vähän tolaltani. Tunnekokemus on niin kauhean voimakas.

Saatan silloin myös jotenkin osittaisesti menettää ikäänkuin tajuntani. Se on kuin hetken kestävä täydellinen rentoutuminen, jolloin ei pysty yhtään käskemään kroppaansa kuten yleensä. Varmaan muutkin kokevat tällaista. Yksi juttu, mitä rakastan, on samanaikaisen orgasmin saaminen kumppanin kanssa. Olen jollain tavalla jopa vähän treenannut sitä. Mutta en keksi, miten naisen kanssa voi saavuttaa samanaikaisen orgasmin, tai keksin, mutta en tiedä olenko oikeilla jäljillä.

No, tulipa hassu sepustus. Lähinnä halusin vilauttaa teille tissini eikun sisäisiä tuntemuksiani. Seksuaalisuus on suurenmoinen juttu. Olisin varmaan hyvin ahdistunut suhteessa, josta seksi ja hellyys puuttuisi. Minua on ahdistanut jo sellaisissa suhteissa, joissa seksi takeltelee tai sitä on mielestäni liian vähän. Tarkoitukseni ei nyt ole morkata teitä perheellisiä kirjoittajia. Haluaisin lähettää teille aimo annokset teetä, sympatiaa, haleja ja suuremmoisia orgasmeja.

Toivottavasti voitte suhteissanne nauttia edes autoerotiikasta ilman paineita, piilottelua tai riitaa. Mä oon kans aika kuuma ja jopa tulinen tyyppi, vaikka ulospäin saatan vaikuttaa hyvinkin rauhalliselta ja hillityltä. Saatan tulistua joskus hyvinkin nopeasti. Oon myös silleen ärsytysherkkä, esim. Mietin, onko sitten olemassa myös manuaalierotiikkaa, eikun sehän olis sitten manu.

Auto ilman maattia Manu ilman aalia. No joo, oon väsyny, huh. Unohtu panna hyvät yöt eli paan ne tähän Autoerotiikalle löytyy selitys googlaamalla. Tää on kyl niin syvältä, kun ei saa unta.

Olen syönytkin miten sattuu viime päivinä, mikä ei välttämättä helpota unentuloa. Olen tässä miettinyt, että pitäisikö sittenkin vaihtaa pyjama joo, lämmin ja pehmeä päivävaatteisiin ja lähteä 24h-kauppaan öisille ostoksille. Olen jo lukenut ja lukenut ja lukenut. Kutoakin voisi, mutta ei huvita. Ensikohtaamisemme samoin kuin toinen ja kolmaskin kohtaamisemme ovat jostain syystä jääneet aika voimakkaasti mieleeni. Muistan vieläkin, mitä ajattelin hänestä ensimmäisellä kerralla.

Samoin muistan, millaisia ajatuksia minulle tuli hänestä toisella tapaamisella. Kaikkia en paljasta, mutta jostain syystä muistan ensimmäisen tapaamisen aikana ajatelleeni, että hän on siisti. Se mielikuva hänestä on pitänyt. Jostain syystä kuvittelen, että hänellä on siisti koti, kaapit ojennuksessa jne. Muut ajatukset hänestä ovat muokkautuneet ajan kuluessa. Hohhoijaa, jopas minä näköjään taas ajattelen häntä. Täytyy varmaan hankkia joku uusi kirjeenvaihtokaveri, että saa uutta ajateltavaa.

Ihanalla naisella ei takuulla ole edes kermanekkaa. En mitenkään pysty päättämään, hankkituisinko eroon omastani. En ole ikinä omistanut kermakkoa, enkä usko jatkossakaan sellaista omistavani. Jostain syystä kyllä epäilen samoin kuin sinä, ettei Ihanalla Naisellakaan sellaista kapinetta ole. Ajattelin myydä tai lahjoittaa shampanjalasini. Vai kannattaisiko sittenkin säilyttää vaikka kaksi? Olisikohan elämäni aikana mahdollista, että voisimme nauttia shampanjaa ja mansioita ihan kahdestaan Ihanan Naisen kanssa sylikkäin lepäillen romanttisen musiikin soidessa taustalla?

Mitä luulet, armas varjoni? Varjo, älä unohda Ihanan Naisen tuoksua ja vartalon lämpöä sekä kosketuksiamme. Musiikki olisi tietenkin sivuseikka, mutta taustalla se olisi omiaan tunnelman luomisessa.

Ehkä myös leikkokukkia tai kynttilöitä No, jopas on itsepäinen Nainen. Mistä olet hänelle loukkaantunut? Et sinä varjo saa Ihanalle Naiselle suukkoja lähetellä.

Helpohko viikko, ainakin tähän asti. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ihana Nainen ei kyllä pysy poissa mun mielestä, vaikka ei silmissä olekaan. Enkä ole edes nyt moneen päivään tirkistellut hänen kuvaansa Facebookista. Mun elämä on ihan täynnä kaikkea. Mä en edes voi käsittää miten paljon koko aika on kaikenlaista.

Huomasin äsken, että olen jo kesäkuussa saanut sähköisen postin, joka oli - varmaan onneksi - jäänyt multa huomaamatta. Siinä viestissä taas joku onnenonkija houkutteli mua johonkin Italiaan restauroimaan vanhaa viinitilaa ja hohhoijaa. No, ei se ihan noin mennyt mut kuitenkin. Olisi toki ihanaa kahvitella, mutta mahtaneekohan tuo nyt ihan realistinen unelma olla..

Mietin minkälaisissa ja minkä värisissä Hän haluaisi nukkua Näen hänet jo mielessäni kahvittelemassa aamuisin.. Olin jo untenmailla mutten aviovuoteessa. Eikä me edes olla naimisissa. Onko avoliitossa olevilla sitten avovuode, siis jos on yhteinen peti, en tiedä? No joka tapauksessa, ihan yksinäni, omassa sängyssäni nukuin, niinkuin muinakin öinä. Mä en tykkää äänekkäästi kuorsaavista ihmisistä ja nukun muutenkin mieluusti yksin.

Oon niin tottunut siihen. Mulla auttaa se kun ihastuksen kohdetta ei näy eikä kuulu. Ei ole silloin niin paljon mielessä. Kuule varjoseni, yritin tiirailla hymiöviestejäsi, mutta en keksinyt niistä mitään viestiä.

Taisi olla liian kryptinen viesti meikäläiselle. Onnistuisinpa, ja olisipa Ihana Nainen maaliviivan takana syliin ja suukkoihin hukuttamassa. Tänään muuten mietin jossain kiireiden välissä Ihanan Naisen kanssa suutelemista. Mietin kestäisikö hän sellaisia pusuhyökkäyksiä, joita minä tapaan tehdä. Tai haluaisiko hän herätä siihen, kun suihkauttelen satakunta pikkupusua niskan, hatioiden, hiusrajan ja korvauntausten tuntumaan.

Voih, yleensä minä en pidä laisinkaan liian hyökkäävästä tai tyrkystä lähestymistavasta, mutta Hän on toki tässä asiassa poikkeus ja oikein paljon tykkäisin jos Hän kietoisi minut syylinsä suukkojen kera Minusta on ihanaa kun vielä välillä kokee ihastumisen tunteita: Tulee siitä parisuhteeseenkin kipinää lisää kun on romanttiset ajatukset mielessä.

Treffit-palstalla on supersöpö tyttö jolle todellakin flirttaisin Qruiserissa jos en olisi a varattu, b kaapissa. Mua alkaa jo kyllästyttää nää ihastushommat. Vaik toisaalta ne tunteet ihania onkin. Äläs nyt vielä kyllästy. Vaikka kyllä muakin säännöllisin väliajoin kyllästyttää. Tää on niin psyykkistä touhua tällainen etäihastelu, vaikka vähän flirttiä onkin ollut ilmassa.

Miten sä muuten pystyt parisuhteessasi salaamaan vai salaatko? Siis muistelen sun esimerkiksi kesällä olleen aika vahvoissa fiiliksissä, kun otit yhteyttä tähän yhteen naiseen. Että eikö sun siippa pistä moisia merkille ja ihmettele sun mielialoja?

Nehän on usein aika tarkkasilmäisiä. Vai syötätkö sä niille jotain paksua pajunköyttä? Ans mä muuten kerron yhren jutun. Mä treffailin joskus yhtä miestä. Välimatkaa oli muistaakseni jotain km. Normaalisti olisin pitänyt sitä melkoisena esteenä, mutta tällä kerralla halusin tutkia, mikä tyyppi siellä on. No, me tavattiin ensin mun kaupungissa päiväsaikaan useamman tunnin verran.

Ei mua ihan sytyttänyt, muttei ällöttänytkään, joten päästin jatkoon. En muista tarkkaan, miten homma eteni, mutta me tapailtiin siinä sitten useampia kertoja muutamien kuukausien aikana. Ihmettelin kun tällä tyypillä ei mitenkään testosteronit leiskunut, eikä ollut mitenkään fyysisesti innokkaan oloinen. Jossain vaiheessa me kuitenkin suudeltiin ja se oli kyllä elämäni huonointa suutelua. Hän on ainoa ihminen, josta voin rehellisesti sanoa, että hän ei todellakaan osannut suudella.

No, jossain vaiheessa päästiin vielä fyysisemmälle tasolle ja voi hyvät hyssykät sentään. Ihan onnetonta se oli. No, ei siitä sen enempää. Kun suhde alkoi vedellä siinä sitten viimeisiään, niin tämä miekkonen ehdotti, että tulisiko sellainen kaveruuteen perustuva suhde kyseeseen. Jo aiemmin hän oli kertonut omista vanhemmistaan, jotka nukkuivat eri sängyissä ja huoneissa. Taisin jopa parkaista siinä vaiheessa. Niin mahdoton ajatus se oli. Jälkikäteen olen kuitenkin miettinyt, että on jollain tavalla jännittävää, että jotkut ihmiset todellakin ajattelevat tuolla tavalla.

Siis että kaveruuteen perustuva suhde olisi jotain, mitä he haluaisivat. Minulle yksin asuminen on ehdottomasti parempi ratkaisu kuin kaverisuhde, josta puuttuu fyysinen puoli. Yksi hyvistä ystävistäni etsi aikoinaan kovasti puolisoa ja hän olisi halunnut jälkikasvuakin, mutta ei löytänyt sellaista naista siihen puuhaan.

Vaimon hän kuitenkin löysi, mutta nyttemmin he elelevät kuulemma kämppäkaverielämää, josta myös fyysinen puoli puuttuu. Ystävä sanoi hiljattain, että jos ero tulisi, niin hän kyllä eläisi jatkossa yksinään. Olen siis miettinyt, että tuntuu olevan yleistä tuo seksin ja jopa siihen päälle hellyydenkin puuttuminen suhteista.

Kuitenkin ihmiset monesti tuntuvat haluavan parisuhteisiin - vaikka ne olisivat kaverisuhteita. Onko se vaan sosiaalista painetta? Logistiikkapomo aikoi tuoda mukanaan pullon Cavaa ja tarpeet hotellihuonepiknikille, ja sanoi, että mikäli jostain syystä ei fyysisesti synkkaisikaan, niin ainakin saisimme nauraa itsemme läkähdyksiin.

Että ei paineita, vaikka tapaaminen käytännöllisyyssyistä sijoittuukin hotelliin. Ja kyllä — aion siis ehdottomasti tavata molemmat finalistini. Nähtäväksi jää, kumpi voittaa kultaa. Kun en nyt Vitleristäkään viitsinyt laittaa kuvaa. Naislukijat, älkää matkiko, ei pidä mennä tapaamaan netistä löydettyjä tuntemattomia miehiä hotellihuoneisiin, mökeille tms tiloihin, joissa ollaan kahden. Varatun naisen kynnys marssia poliisin voi olla iso.

Poliisi on toistuvasti varoittanut suomalaisia näistä jutuista. Kylläpäs tämä koskee myös mieslukijoitakin. Mies voi raiskata myös miehen. Sinällään ihan validi pointti - joskin sama koskee tietysti myös baaripokia, jos nyt tälle linjalle lähdetään. Baari on riski, mutta vähän pienempi. Mutta netissä voi esiintyä valeprofiililla ja pre-paid -puhelimella, niin huijarit ja usein varatut netissä tekevätkin. LinkedIn, Facebook, Twitter, Instagram - tilit on hyvä tarkastaa, tyypin etu- ja sukunimi googlettaa, ja - kerron aina jollekin mihin olen menossa ja minkä nimisen tyypin kanssa.

Maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle Mun mielestä taasen baari on suurempi riski, siellä kun yleensä ollaan alkoholin vaikutuksen alaisena, eli arviointikyky voi pettää.

Mutta ehkä sulla on erilaisia kokemuksia? Vai toistatko vaan, mitä olet tv: Eräs ystävättäreni joutui nettimiehen väkivallan kohteeksi.

Lehdistä voi todella lukea myös, on suomalaisen poliisin kertomia ja naisia on kirjoittanut nettiuhrikokemuksistaan, hotelliolosuhteissakin. Sinullakin on riski, hyvältä näyttävä miehen nettiprofiili ei ole sama asia kuin henkilöllisyystodistus.

Olen se virtuaaliystäväsi, joka kirjoittaa vain siksi, että alaikäiset lukijasi saisivat toisenlaista näkökulmaa kuin sinä yksin esität. Miesten etsintä irtoseksiin netistä ei ehkä tuo elämään odotettua hienoa ihanuutta, vaan jotain muuta. Juu, ja minä puolestani olen joutunut varttia vaille raiskatuksi baaripokan kanssa - tilanteelta pelasti ainoastaan se, että olin miestä fyysisesti vahvempi Mutta riskihän toki on aina, itse olen mielestäni sen aika hyvin eliminoinut, sillä en todellakaan lähde pelkän nettiprofiilin tai muutaman hassun valokuvan varassa Mutta ensinnäkään en etsi irtoseksiä vaan pidempiaikaista seksikumppania , ja toisekseen en siihen rohkaisekaan.

Kirjoitan vain omista kokemuksistani, enkä todellakaan aio pistää disclaimeria joka postaukseeni. Mutta kirjoita vaan tulevaisuudessakin, onhan se hyvä tuoda tämäkin pointti esille niin minun ei erikseen tarvi: Noiden miesten on pakko olla ranskalaisia ketä tapailet, sen verran siirappisia ovat. Mutta ehkä se on tämä meidän kommunikaatiomuoto, joka "pakottaa" pistämään parastaan; meillä on vain sanat, vain kaksiulotteinen maailma, jossa ei ole tilaa ilmeille, eleille eikä kosketuksille.

Toi on vaan kerrassaan nerokasta. Koska kyllähän mä haluan viestittelyä sitten vielä ja varsinkin kun seksisuhdekin on alkanut. En ole vain ihan onnistunut tässä itse. Niin hyvin kuin olisin toivonut. Olis kyllä mahtavaa vauhdittaa arkipäiviä kivoilla viesteillä. Oih, Punatukkainen Poika vaikuttaa ihanalta! Sellainen olisi kiva kellistää Ja varmasti hänellä piisaa intoa olla mieliksi, jos petipuuhiin pääsette! Heh, vaikuttaa ainakin "paperilla" aika ihanalta tosiaan: Tosin epäilen, että muutama ensimmäinen kerta saattaa mennä aika lyhytkestoisin sessioin hänen puoleltaan - no, saa sitten loppuajan opetella, miten naista miellytetään on ilmaissut halukkuutensa siihen.

Missä vaiheessa yleensä vaihdatte nimiä? Oletan siis että myös sinä kerrot oikean nimesi? Mietin vain tuota linkedInin ymv.

: Rakkaushoroskooppi me naiset seksi homoseksuaaliseen caht

Rakkaushoroskooppi me naiset seksi homoseksuaaliseen caht 748
Isot kalu homoseksuaaliseen kuvat mies orgasmit 936
SEKSI GAY MIES PÄÄLLÄ HYVÄ PORNO 62
toukokuu Nainen Etsii Nuorempaa Miestä Pargas ihre versauten siihen suuntautuminen, avoimesti homoseksuaalisen suuntaan. Vaimo saa kyrpää rakkaushoroskooppi me naiset, Seksi chat suomi suomalaisia porno tähtiä. 2. heinäkuu Yhtä hyvin siinä voisi olla keski-ikäinen nainenkin. Suuri määrä seksiin ja parisuhteisiin liittyviä kuvallisia linkkejä . Myös homoseksuaalisuus on tulossa täysin hyväksytyksi. He tulevat usein yhtenäiskulttuurin piiristä; me puolestamme olemme näkevinämme heidän asenteessaan kaksinaismoraalia ja . lokakuu Vastasin, että ei tarvitse anteeksi pyytää, me vissiin vain olemme täysin eri aaltopituuksilla. . Tunnistin kyllä:) Mutta ensinnäkään en etsi irtoseksiä (vaan opetella, miten naista miellytetään (on ilmaissut halukkuutensa siihen).:) eli voit antaa sähköpostissa (tai chatissa, yms) KIK-nikkisi (toki sun täytyy.

PENIKSEN KEHITTÄMINEN SEXSI HOMO